Kaikki uusi, mitä olen tällä matkalla nähnyt ja kokenut, on täydentänyt sitä mitä viime kertaisilta matkoiltani olen oppinut - kaikki ihmiset ovat maailmassa samanlaisia jotka jakavat samanlaiset ilon ja surun aiheet riippumatta kansallisuudestaan tai syntyperästään. Kaikkialla on henkilökohtaisia ongelmia, valtiotason ongelmia sekä kaikkea siltä väliltä. Jokapuolella on myös samanlaisia ilon aiheita, niitä arkielämän onnistumisia yksilötasolla kuten myös valtiotasolla.
Harmillisesti vaan niin moni nykypäivänä katsoo tiukasti omaa napaansa huomaamatta sitä, että ympärillä olevat ihmiset, sijainnista riippumatta, painivat täysin samojen asioiden kanssa. Harmillisesti nähdään omat ongelmat suurimmiksi ja omat ilon aiheet tärkeimmiksi. Eikä ehkä oman ylpeytensä, tai häpeänsä, takia haeta oppia muilta eikä jaeta omaa onnea muiden kanssa. Vaikka nykypäivänä ihmiset ovat paremmin yhteydessä toisiinsa kuin koskaan aikaisemmin, niin pienellä vanhan liiton tavalla, pysähtymällä, koskettamalla toista käsivarteen ja kysymällä "onko sinulla kaikki hyvin?" tai toteamalla "sä oot kyllä upea ihminen" saa paljon aikaan. Hyvin monessa tilanteessa olen huomannut, että pelkästään fyysinen läsnäolo auttaa jo pitkälle. Ehkä jonain päivänä Frank Zappan vitsi "kosketelkaa toisianne" toimii jokaisen ihmisen muistisääntönä.
Yhtenä suurena asiana minkä tällä matkalla olen myös oppinut on elämän vapaus. Vapaus, mitä niin moni pitää itsestään selvänä asiana, kuten minäkin pidin ennen kuin sain vierestä todistaa sen riistämistä. Se, että ihminen saa lain puitteissa nauttia elämästään parhaalla katsomallaan tavalla, on asia, mitä moni toivoo, mutta on syystä tai toisesta siihen estynyt. Harmillisen moni joutuu kärsimään vääryyttä muun muassa byrokratian haasteellisuudesta tai lain ylläpitävien tahojen tilastollisuuksista sekä niiden parantamisesta. Ehkä näissäkin tilanteissa oman navan ajattelu jää jonain päivänä vähemmälle sekä ajatellaan lähimmäisen hyvinvointia. Halulla ymmärtää ja auttaa toista.
Edelleenkin jotkut suomalaiset ottavat matkalle mukaansa kahvia kun taas
englantilaiset pakkaavat teensa ja australialaiset vegemite tuubinsa.
Jotkut nauravat sille hyvissä mielin ja jotkut häpeissään. En edelleenkään ymmärrä
jälkimmäistä mutta ehkä ei pidäkkään.
Elämän ilo on kuitenkin kaikkia
yhdistävä tekijä ja se riittää minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti