Journey from Guayaquil to Lima

Maanantai lokakuun 22. paiva oli aurinkoinen ja ilmassa leijui iloisuutta kaiken sen harmauden ja ammuskelun keskella. Heratyksen, kylman suihkun ja repun pakkaamisen jalkeen taksilla 0900 bussiasemalle. Ecuadorista saa hakea Guayaquilia turvattomampaa kaupunkia, joten suunta ei voi olla sen osalta huonompi. Tarkoituksena oli ottaa CIFA yhtion bussi Piuraan, Peruun, joita menisi muutamia jokapaiva. CIFAn bussilla valttaa helposti ylimaaraisen hengailun pahamaineisella Huaquillasin raja-asemalla, jossa kuulemma reppumatkaajia helposti huijataan/ryovataan. Kuitenkaan ilman bussiasemalle menemista tietoa aikataulusta ei loytynyt mistaan, joten maanantaiaamuna oli sen osalta ainoastaan pieni harmaa pilvi taivaalla.

Terminaalilla selvisi, etta busseja todellakin menee muutamia / paiva mutta aikaisin lahti 0720, seuraava vasta 1920 ja myohaisin 2330. Toinen vaihtoehto olisi ollut ottaa bussi Tumbesiin jonne lahti busseja puolen tunnin valein mutta Piura kuitenkin kierolla tavalla houkutteli enemman. Paatettiin ratkaista asia heittamalla kolikkoa. Kolikko suosi Piuraa, joten liput 1920 bussiin. Yhdeksan tuntia yleista hengaamista tuli kulutettua eraassa ostoskeskuksessa jossa mm.kaytiin katsomassa Sandra Bullockin leffaa (mitaan muistikuvaa minka niminen leffa oli kyseessa) ja pelattiin Time Crisis 3:n lapi, on se mahtavaa!

Suunnattiin takaisin asemalle 1800 aikoihin ja oli pieni helpotus kun sinne jatetyt rinkat oli viela tallella. Eika kukaan edes ollut piilottanut mitaan rinkkaankaan. Kun astuimme bussiin, niin hymy oli herkassa. Samalla kun meilta tarkastettiin liput, niin kasitavaramme tarkastettiin perusteellisesti seka osa matkustajista sai ruumiintarkastuksen bussin henkivartijan toimesta.

Tama mukava herra, aseella ja luotiliivilla varustettuna, oli bussin kyydissa aina Perun rajalle asti. Vartija, tai ehka pikemminkin aseistettu hovimestari, tarjoili matkan aikana ruokaa, juomaa seka pummi matkustajilta tupakkaa. Rajan ylitys sujui todella katevasti keskella yota. Ei ollut ylimaaraisia hannystelijoita ja leimojen hankkiminen kesti kokonaisuudessaan sen 10 minuuttia. Meita oli varoitettu yli tunnin odotteluista ja ihmismassoista jonka myoden kuumuus, vitutus ja taskuvarkaudet olisi yle ista. Yolla saattoi olla jotain vaikutusta asiaan :P

Perun tarkastuspisteessa tosin joku yritti royhkeesti huijata USD 10 tayttamalla maahantulokortti mun puolesta ja vetoamalla, etta han jarjesti mulle 90-paivan turistiviisumin. Tiedot etukateen selvittaneena, oli taas helppo hymyilla kun suomalainen saa automaattisesti sen 90-paivan oleskeluluvan. Kaveri jai seisomaan suuauki kun totesin ko. asian. Suomalaisia ei hirveasti taalla pain kait ole ollut kun todella harva tietaa missa Suomi on. Hyva sinansa mutta moni oikeasti on luullut, etta Suomi on jenkeissa.

Noin klo 05.00 aamulla olimme Piurassa. Toivoimme, etta matka olisi kestanyt vahintaan tunnin pari pidempaan niin ei olisi tarvinnut etsia kotia pimeassa. Lisenssillisen taksin kyytiin ja menoksi. Kuskikin oli oikein mukava ja vei meidat lahes suoraan hostelliin pienehkon kierto-ajelun jalkeen ja vaati 10 dollaria / ukko rahaa antamastaan kyydista silla perusteella, etta olemme turisteja ja tahan kellonaikaan ei turistien ole turvallista liikkua ulkona varsinkaan kun on koko omaisuus mukana. Sedalla oli hyvat perusteet ja raha vaihtoi omistajaa. 10 tunnin bussimatka maksoi 12 dollaria ja 10 minuutin taksimatka 10 dollaria.

Hotellissa oli kylma ja suihkuvesi oli kylmaa, taas. Nerokkaana piti menna viela maksamaan kaksi yota etukateen niin ei viitsinyt toisen paivan aamuna lahtea. Hotellin huoneessa oli televisio, josta tuli englanninkielisia elokuvia. Siina vierahti tiistain ja keskiviikon luppoaika nopeasti televisiota tuijottaen. Piura oli mukava ja turvallisen oloinen kaupunki. Tosin kavely on aika pitkalle ainoa asia, mita siella pystyy tekemaan. Miguel Grau, Perun sotasankari, on myos asustanut siella jonka kotona kaydessamme eksyimme eraan taidegallerian pystyttamispuuhiin. Siina hetken ihmeteltyani ja toita kehuttuani huoneessa ollut perulaisnainen tuli toteamaan, etta jos kerran tykkaatte toista niin tulkaa huomenissa avaijaisiin klo 1900, ilmasia drinkkejakin olis tiedossa. Ei tarvinnut kahta kertaa miettia mita sita tekisi.

Torstaina oli aika jatkaa matkaa Limaan Cruz del Sur -bussiyhtiolla. Yo-bussilla VIP lipuilla. Tarkoitti kaytannossa sita, etta istuin oli "sohva" ja verhot olivat kokoajan edessa. Turvallisuussyista kait. Tarjoilu pelasi kanssa. Saatiin nauttia mukavista tuoleista paivallinen ja aamiainen seka ennen nukkumaan menoa koko bussi pelasi bingoa. Bussi lahti klo 1900 torstaina ja perjantaina olimme mukavasti klo 1000 harmaassa Limassa. Ja eikun kotia etsimaan. Paadyimme Stop and Drop nimiseen hostelliin mirafloressa jonne maksoimme kerralla viikon oleskelun. Omistaja on mukava ja innokas about 30 v. latino. Naytti autollaan paikkoja, tutustutti perulaisiin surffareihin ja jatkuvasti pyytaa juhlimaan hanen kanssaan.

Kaupunkina Lima tuntuu mukavalta. Mirafloresissa pystyy pimealla hyvin kavelemaan ilman huolia ja murheita. Ihmiset osaavat espanjan lisaksi puhua muutaman sanan englantia joka helpottaa aina. Koka-kauppiaita on jokaisessa kulmassa sisaanheittajilla varustettuina.



Lauantaina tuli kaytya Perun kansallismuseossa joka naytti Neuvostoliiton hallinto-rakennukselta massiivisen palikkamaisen kokonsa ja harmaan varinsa ansioista. Illalla tuli kaytya maistamassa paikallista drinkkia Pisco Souria eli kirkasta Pisco brandya, limea ja munanvalkuaista sheikattuna, mmmm! Sunnuntaina olikin kivaa, piscon jalkimauissa, lahtea laheiselle Huaca Pucllana nimiselle preinka-rauniolle ihmettelemaan. Huaca tarkoittaa kivikasaa/pyramidia ja Pucllana oli paikan nimi. Raunioihin perehtymisen jalkeen suunta Larcomar ostoskeskukseen kattomaan Rush Hour 3, Burger Kingille ja pelaamaan Time Crisis 2 lapi :) Mistakohan loytyis ensimmainen osa?!



Maanantaina tuli yritettya etsia espanjan kielen kouluja ja paragliding kouluja mutta joko paikalliset ei osaa tehda kyltteja tai paivittaa www sivujaan silla viiden tunnin ajan ko. paikkoja tuli etsittya ilman tulosta. Innokasta hostellin omistajaakaan ei loydetty mistaan jolta olisi voinut asioita kysya. Ehka tiistaina sitten nekin bongataan. Mulla kay aika vaan vahiin silla ma olin ajatellut suunnata sunnuntaina eteenpain ja kohti Nazcaa. Teemu jaa Limaan pidemmaksi aikaa opiskelemaan ja oleilemaan, joten silla ei huolta.

Tiistai aamupaivalla mentiinkin surffaamaan kanadalaisen ja perulaisten poikien kanssa. Hubaa oli mutta kadet vaan tuppas vasymaan kun ei niilla ollut kauhonut piiiitkaaan aikaan. Rankan rupeaman jalkeen suihkun kautta syomaan ja fiilistelemaan Liman paivaa. Hetkellisen kiertelyn jalkeen paatettiin kayda leffassa kun siella oli "kaksi yhden hinnalla" -tarjous. Knocked up oli ihan hauska alkuillan komedia.

Limassa on tullut nautittua perulaisesta keittiosta ja ahmittua/syotya cevichea (perulaista "sushia" eli raakaa kalaa limessa, sipuleissa ja chilissa), juotua chicha moradaa (purppura maissista tehtya mehua. Aivan loistavaa!!) ja kaikkea muuta syotavaa aina mazamorra moradasta lehman sydamiin.

Guayaquil

Paluu lampoon ja sivistykseen oli suklaata. Alkuviikko meni kahden miljoonan asukkaan Guayaquilissa puhtaasti tavaroiden taydennyspuuhissa ja yleisesti kaupunkiin tutustuessa. Hotel Velez, jossa tuli yovyttya, oli aivan loistava! USD 4,80 / yo ja sisalsi telkkarit ja kaikki. Sijainnin takia ei arvotavaroita hirveesti viittinyt kantaa mukana ja toisena yona herasin siihen kun lahistolla paatettiin hieman ammuskella. Lepposaa. En muutenkaan nahnyt muita matkaajia/turisteja koko Guayaquilissa. Keskiviikkona suunnitelman mukaan suunta Salinas nimiseen rantakaupunkiin jonka piti olla Ecuadorin Miami Beach. Kuvitelma siita, etta saisi makoilla lampimassa, auringossa ja juoda muutama Mai Tai turritti aivoja. Iltapaivalla saavuttiin ja paatettiin, etta torstaina suunnattaisiin takaisin. Paikka oli kuin aavekaupunki. Ei ketaan missaan. Aurinko pilvien takana ja lampotila lahemmas 20 joka kevyen merituulen ansiosta tuntui kuin olisi ollut pakkasta. Ainoastaan yhteen matkaajaan tormattiin lahikaupassa. Olemuksensa ja t-paitansa tekstin "Taistelusukeltaja" naytti silta ettei todellakaan halunnut muiden suomalaisten lasnaoloa. Joten jatettiin sekin kaveri rauhaan. Paikallisia ei nakynyt muualla kuin nettikahvilassa joiden kanssa keskustelu tyssasi valittomasti kielimuurin takia. Kukaan ei puhu englantia jos poikkeaa ns. Gringotraililta. Gringotraililla tarkoitetaan niita paikkoja joita mm. Footprint tai Lonely Planet suosittelee.

Guayaquilissa takaisin Hotel Veleziin ja fiilistelemaan seka kirjoja lukemaan. Perjantaina tuli kaytya kattomassa leffoissa Evan Almighty parempaan hataan. Eilen yolla tosin huoneen puhelin soi kahdesti. Outoa. Dubatut tv-ohjelmat herattaa edelleen kysymyksen "miksi?!" vaikka hyvin tiedan miksi niita tehdaan. Pienta huutelua ja tuijottelua ollaan myos tavattu paivisin kaupungilla. En tieda mita huutelevat, kun ei ymmarra. Ehkapa parempi niin. Rasismia, ryostelya tai mielenkiintoa. Huomenna olisi tarkoitus hypata bussiin ja suunnata kohti Perua CIFA bussilla joka pysahtyy mukavasti aina raja-asemilla. Luonto tassa maassa on uskomattoman kaunista. Ihmiset ovat myos pienemmissa kaupungeissa vilpittomia ja ystavallisia.

Las islas Galápagos // Week 2

Maanantai oli blogin paivitys paiva ja puhtaasti vain yleista palautumista sukellusten jalkeen. Paivityksen valissa kaytiin ostamassa venelippu tiistaille Galapagos saarten suurimmalle saarelle eli Isla Isabelille.

Tiistaina klo 14 paikallisen lounaan aka almuerzon (USD 1,5 - 2,5 sisaltaa juoman, alkukeiton, aina valkoista riisia ja joko kalaa, lihaa tai kanaa sisaltavan paaruuan seka jalkiruuan) jalkeen alko matka kohti Isabelia. Matka kesti mukavat 2,5 tuntia pienehkossa 16 paikkaisessa veneessa. 2,5 tuntia on pitkan tylsa aika istua kun katsottavanaan on vain veneen pera aaltoja/merta ja jalkatila on olematon jonka takia koko alaruumis on puutunut. Hienoo hommaa!

Isabel saaren ainoaan kaupunkiin, Puerto Villamilliin, saavuttiin 1645. Puerto Villamill on rakennustyomaata muistuttavaa kompleksi jonka infrastruktuuri on pahasti kesken. Ehka 5-10 vuoden paasta muutaman sadan asukkaan kyla on hieno-resort alue. Katukivet ja osa taloista pyritaan rakentamaan laavakivesta jotta ymparistohaitat olisivat mahdollisemman pienet. Anyway, rinkka hotelliin ja ihmettelemaan uhanalaisten ja vaarassa olevien maakilpikonnien keskusta jossa kasvatettiin kilpikonnia tiettyyn ikaan ennen kuin ne vapautettiin luontoon. Hetken ihmettelyn jalkeen suunta takaisin "kaupunkiin" ja flamingo lammen kautta hotelliin, jossa iltapalan jalkeen nukkumaan silla keskiviikkona olisi tarkoitus suunnata hevosilla Sierra Negra tulivuorelle joka purkautui viimeksi 2005.

Aamulla 0730 aamiaiselle ja 0800 autolla hevostilalle katsastamaan menopelit tulivuorelle. Semisti jannitti kun ei hirveasti ole tullut ratsastettua. Hevosia hetken ihmeteltyani sain alleni leppoisan kaakin ja pienen testailun jalkeen olin kuin uudelleen syntynyt John Wayne! (vasen ylakuva) Matka polyisilla tulivuoripoluilla tulisi taittumaan kivuttomasti. Hevosen selasta muutenkin oli mukava ihailla ymparille avautuvaa nakoalaa (oikea ylakuva). Hieman yli tunnin jalkeen paasimme kraaterin reunalle, joka on maailman toiseksi suurin tulivuoren kraateri (Ngorongoro Tansaniassa on suurin). Pienta hoyrya nousi paikoitellen kraaterista ja samalla erotti hyvin vuoden 2005 purkauksen laavavirran. Suuntasimme kuitenkin 1979 purkauksen alkulahteille silla sinne paasy oli huomattavasti helpompaa ja en tieda olisko 2005 purkauksen aluille edes paassyt.

Nakymat olivat karut mutta kauniit. Hevoset jouduttiin jattamaan about tunnin kavelymatkan paahan 1979 purkauskohdasta silla maasto muuttui todella vaikea kulkuiseksi. Tuliperaisessa ja auringon paahtamassa maastossa tuli ihmeteltya laavan kulkua, virtauskohtia (oikea ylakuva), tunneleita ja sen muodostamia kumpuja. Paikoitellen oli reikia joista tunsi tulevan lamminta ilmaa/kaasua/hoyrya. Jannittavaa! (vasemmassa yla kuvassa Antti ryomi eraan ahtaan laava tunnelin lapi) Yli tunnin alueella vaeltelun jalkeen suuntasimme takaisin hevosille ja soimme aamiaisella jalkeen tehdyn muutaman voileivan lounaan, jonka jalkeen hevosten selkaan ja takaisin. Olimme Puerto Villamillissa takaisin noin 1600 aikaan ja nopean hotellissa kaynnin jalkeen lahdettiin katsomaan kanavaa jonne White tip hait menevat lepaamaan. Komiata katseltavaa kun noin metrin paassa makoilee lahemmas 30 haita (oikea alakuva) jonka lisaksi 10-20 haita uiskenteli kanavassa puhdistautumassa puhdistaja kalojen avustamana. Alueen lahistolla oli muutenkin paljon meri-iguaaneja ja merileijonia (vasemmassa alakuvassa merileijonan poikanen lepaamassa laiturilla) joita tuli ihmeteltya. Muutaman tunnin jalkeen kiertelyn jalkeen hotellille, suihkuun, iltapalalle ja iltapalalle silla vene takaisin Santa Cruziin ja Puerto Ayoraan lahti aamulla klo 0600. Meidan piti alunperin jaada saarelle pidemmaksi aikaa mutta kaiken keskeneraisyyden keskelle ei tehnyt mieli jaada.

Torstaiaamuna 2,5 tunnin meren ihmettelyn jalkeen saavuttiin takaisin Puerto Ayoraan 0840. Rinkat samaan hotelliin kuin aikaisemminkin ja kaytiin hankkimassa halvin eli $ 25 / hlo retki perjantaille Santa Cruzin ylamaille joissa kaydaan katsomassa Los Gemelos nimisia kahta vulkaanista vajoamaan, Galapagos kilpikonnia luonnossa ja isoa laava tunnelia. Kalliimpi retki olisi ollut n. $ 100 ja sisaltaa tyypin 3 naturalistioppaan. Paadyttiin tohon halvimpaan koska kahden-nelja vuoden paasta ei taalta mitaan enaa valttamatta muista. Jos tietaisi jotain kasveista, linnuista ja muutenkin enemman ymparistosta niin tyypin 3 naturalisti olisi varmasti ollut hintansa vaartti. Loppu paiva meni rentoutuessa. Kaytiin ihmettelemassa kaupungin kalamarkkinaa jossa pelikaanit oli karkylla.

Perjantaina lounaan aka almuerzon jalkeen kasipaivaa $ 25 oppaan kanssa, auton kyytiin ja kohti Los Gemelosta (vasemmassa ylakuvassa osa Los Gemeloksen pienempaa vajoamaa). Noin 40 minuutin jalkeen saavuttiin kahdelle isolle kuopalle. Opas oli todellakin $ 25 arvoinen. Koominen kuin mika eika sen jutuista mitaan oikein tajunnut. Hetken alueella kummastelun jalkeen suunta eraalle ranchille jonka mailla asustaa Galapagos kilpikonnat ihan luonnostaan (alakuva). Matkalla ranchille autoradiossa pauhasi espanja-englanti kielen opetus-CD jota opas tohkeissaan opetteli kuskinsa kanssa, aivan mahtavaa komiikkaa! Kilpikonnien luona opas kertoi, ilmeili ja esitti kilpikonnien kahden tunnin pariutumisyrityksesta. $ 25 dollaria rupes tuntumaan jo liian vahalta! Kilpikonnien tutkailun jalkeen suunta laavatunnelille (oikea ylakuva). Oppaan mukaan luonto oli koko luolan tehny itestaan mutta kylla pienta louhimisen jalkea kuitenki nakyi. Tosin se ei poistanut sita tosiasiaa, etta tunneli oli vaikuttava.

Lauantai oli ensimmainen paiva pitkaan aikaan kun satoi vetta. Alkuperaisen suunnitelman mukaan piti menna kokopaivaksi rannalle ottamaan aurinkoa mutta ei. Paiva tuli vietettya netissa blogin paivyksen parissa ja kauppoja kierrellessa. Kaytiin ohi mennen katsomassa kalamarkkinoiden menoa kun merileijonat pelikaanien kanssa tuli paikalle (kuvissa alla. Myos YouTubessa videopatkaa linkki 1 ja linkki 2 antaa hyvaa kuvaa siita kuinka kesyja elaimet taalla on).

Sunnuntaina sai tehda sita mita lauantaina piti eli olla rannalla, auringossa ja grillata rasittunutta ruumista! Viimeiset nautinnot Galapagos saarista silla maanantai aamuna olisi tarkoitus lentaa Guayaquiliin ja ottaa suunta Ecuadorin rannoille. Kolmen viikon urheilutuokion jalkeen on vaan pakko antaa kehon palautua ja rentoutua.

Las islas Galápagos // Week 1

Maanantaina 01/10 oli lento klo 0945 Quitosta Galapagokselle ja tunnelma oli korkealla. Taas aurinkoon ja hiekkarantojen aareen! Tai nain luulin ainakin.

Saari oli paljon karumpi mita olin kuvitellut. Samalla paljon paljon isompi! Ilmasto viilea, johtuen merivirroista ja vuoden ajasta. Rannalla vesi on noin 22 asteista ja jos haluaa esimerkiksi sukeltaa niin veden lampotila laskee 13 asteeseen! Toisaalta noi asiat taitaa mahdollistaa taman ekosysteemin olemassaolon. Elaimet ovat todella uteliaita ja kesyja. Linnut tulevat aivan lahelle ihmettelemaan ihmista ja iguaanit vaan kollotelee tai kopottelee aivan vieresta. Varsinkin iguaaneja on varottava silla ne osaavat naamioitua hyvin ja jos rauhassa kopottelee laavakivilla saattaa vahingossa astua niiden paalle. Luonnossa kavelya on rajoitettu kavelyreitein ja ilman opasta/opastettua kierrosta ei paase oikein tutustumaan mihinkaan. Eli jos haluaa nahda pingiiveja tai merileijonia niin on laitettava dollareita tiskiin. Muutenkin saari on taynna "last minute" diileja 4-8 paivan kestoisille laivaretkille, joten tylsaa ei varmasti tule.

Anyway, Santa Cruz saarelle saavuttiin puolen paivan aikoihin jonka jalkeen etsittiin parin Israelilaisen kanssa koti ja lahdettiin ihmettelemaan Tortuga Bay -nimiselle rannalle, jonne kavelee 45 min / suunta. Ilmassa oli jannitysta kun kavelimme kavelypolkua kaktusten ja muiden karujen nakoisten kepikoiden lomassa. Kunnes vihdoin, ranta! Perille paastyamme avautui eteemme n. 1 km pituinen melkein valkoista hiekkaa oleva hiekkaranta jossa oli lisaksemme kaksi muuta ihmista. Rannalla vaan ei voi uida virtausten ja aallokoiden takia mutta onneksi Torguga Bayn vieressa on toinen pienempi ranta jossa on mahdollista uida ja nauttia auringosta. Siella, valkoisen hiekan keskella, ei ollut muita meidan lisaksi. Outoa sinansa, silla saari on kuitenkin taynna turisteja. Tortuga Bayn viereinen ranta on ehka yksi kauneimmista rannoista mita olen nahnyt.



20 minuutin kayskentelyn jalkeen ensimmainen iguaani loytyi (Galapagos saarilla asuu maailman ainoa mereen meneva iguaani). Riemua ja kuvailua sen laheisyydessa! Hetken kuluttua loytyi toinen, kolmas, neljas ja kohta iguaanit (oikea ylakuva) eivat herattaneet enaa mielenkiintoa. Samalla kertaa nahtiin satoja lintuja seka rausku (vasen ylakuva) ja kolme white-tip sharkkia uiskenteli rannan tuntumassa. Mieleton ensimmainen paiva! Paivallisen kautta nukkumaan ja tiistai aamuna kohti Charles Darwin tutkimuskeskusta, jossa oli Galapagos kilpikonnia (kuvissa alla), espanjan kilpikonnia seka lisaa iguaaneja. Tutkimuskeskuksesta loytyi myos todella paljon informaatiota saaren ekosysteemista. Kiertelyn ja kilpikonnien ihmettelyn jalkeen suuntasimme rantaan, sinne missa talla kertaa ei ollut ketaan meidan lisaksi, ottamaan aurinkoa.



Yolla tuli herattya muutamaan otteeseen kun kukko paatti, etta aamu alkaa klo 0300. Siina se kiekui ikkunan laheisyydessa tohkeissaan. Anyway, keskiviikkona suuntana Las Grietas (vasen kuva alla) nimiseen paikkaan eli rotkoon jossa laavakiven suodattama makea vesi on sekoittunut meriveteen. Ensiksi vesitaksin kyytiin ja 20 minuutin kavely huonossa maastossa, helteessa ja suolakaivokselta (oikea kuva alla) tulevan hajun keskella ei ollut kiva. Kiitos vaelluskenkien! Las Grietas oli kuitenkin nakemisen arvoinen. Vesi oli todella kirkasta ja siella uiskenteli papukaija kaloja. Ei kun uimaan!



Hetken uiskentelun ja luonnon kauneuden ihmettelyn jalkeen suunta takaisin ja tiedustelemaan huomiselle sukellusta. Mun suurin mielenkiinto on Gordon Rocks niminen haastava sukelluskohde jossa on mahdollista nahda vasarapaahaita, paljon eri rauskuja seka manta-ray. Kiertelyn ja kaartelun jalkeen Teemu halusi varmistaa sukellustaidot ennen Gordon Rocksia, joten paadyttiin menna ennen Gordonia Daphne nimiselle sukellussitelle saman nimisen saaren kupeeseen. Syy Daphneen oli se, etta siella olisi mahdollisuus nahda manta-ray ja paatettiin maksimoida sen nakeminen. Ainoa sukellusfirma joka Daphnelle sukelsi torstaina oli Nauti Diving, jossa myos luvattiin, etta merileijonia ja kilpikonnia nakyy varmasti ja hyvalla tuurilla myos etsimamme manta-ray. Taman jalkeen pikaisen netin kautta nukkumaan silla torstaina olisi aikainen klo 0700 heratys!

Torstaina aamulla sekavin tuntein klo 0600 ylos (kiitos jalleen kerran kukon), suihkun kautta sukelluskoululle, unenpopperoisena auton kyytiin ja kohti venetta. 45 minuutin automatkan jalkeen saavuimme kanaalille, joka yhdistaa Baltra ja Santa Cruz saaret. Pieni vene ajoi rantaan ja ajattelimme, etta se on se vene joka vie meidat sukellusalukselle. Vaarin meni sekin. Jossain vaiheessa kavi ilmi, etta yrityksen oikea vene oli huollossa. Tunti ryokytysta ja olimme perilla Daphnella. Varusteita pukiessani ihmettelin, etta miksi muut kormyt vetavat huppuja paahan. Kun menimme veteen, ymmarsin hyvin syyn. Vesi oli pinnalla 15-asteista ja pohjassa vielakin kylmempaa. Lampokato paan kautta oli kova, joten huusin veneeseen josko heilla olisi ylimaaraista huppua. Onneksi oli mutta se ei hirveasti enaa siina vaiheessa auttanut. Laskeutuessani syvyyksiin pieni shokki-tila iskeytyi paalle johtuen kylmasta kun ei hengitys meinannut kulkea. Huomasin myos, etta olin saanut vaaran ja viallisen BCD-liivin. Liivit tayttyivat kokoajan pikkuhiljaa, joten sita piti aina valiajoin tyhjentaa ettei nousisi pintaan. Kaiken lisaksi markapukuni kiristi haarovalin oikeaa "you know what". BCD-liivin tayttymisen takia happipullo tyhjentyi sita vautia, etta jouduin pikakroolilla uimaan oppaan kiinni ja kertomaan, etta pintaan pitaisi paasta kun happea ei ollut enaa kuin 30 baria (200 baria on taysi tankki ja 50 barin kohdilla pitaisi jo lahtea ylos pintaan). Turvapysahdyksen tekeminen 5 metrin syvyydessa 3 minuutin ajan itsestaan tayttyvalla BCD-liivilla ja vahilla hapilla ei ole itsestaan selvaa hommaa varsinkaan kun aivot on kylmyydesta kohmeina. Nousin pintaan loppujen lopuksi kuin korkki.

Sukelluksella merileijonat tulivat kanssamme leikkimaan ja nakyi muutama merikilpikonnakin. Harmi vaan ettei kylmyyden, haaravalin kipuefektin ja viallisen BCD:n takia niista ei paassyt nauttimaan sen enempaa. Teemukin nousi jossain vaiheessa pinnalle jonka varpaat oli sinisen valkoiset kylmyydesta. Siina sitten mietittiin sukeltajantaudin oireita, painekammion nerokkuutta ja varpaiden amputoimista. Jatimme myos toisen sukelluksen suosiolla valiin turvallisuussyista. Vasyneina palasimme hotelliin ja sieltakin oli onneksemme lammin vesi paassyt loppumaan. Taydellinen paatos taydelliselle paivalle. Olimme varsin yksimielisia siita, etta seuraava paiva vietetaan rannalla ottaen aurinkoa, satoi tai paistoi. Ja sunnuntain sukelluskoulua valittaessa tehtaisiin kunnon pohjatyo.



Perjantai meni taysin aurinkoa palvotessa taas niin tyhjalla rannalla (vasen kuva ylla on 2,5 km polkua rannalle ja oikeassa kuvassa Antti tyhjalla rannalla). Kummallista, etta nekin ihmiset jotka eivat osallistu saaren risteilyihin tai muihin aktiviteetteihin ei tule tanne?! Illalla taas aikaseen nukkumaan silla lauantaina olisi heratys klo 0400 ja lahto 0500 Bartolome saarelle katsomaan pingviineja! Ennen nukkumaan menoa kuitenkin kavimme matkatoimistossa, joka myi meille matkan silla siella luvattiin meille ilmaiset markapuvut snorklaukseen pingujen kanssa. Matkatoimisto oli kuitenkin kiinni vaikka sen piti viela olla auki. No, ehka puvut saadaan veneessa, joten nukkumaan.

Sita tuskaa ja vitutusta mika oli kun heratyskello parahti 0400 soimaan. Huomasin yolla, etta se kukko vittuilee tarkoituksellaan. Herasin jostain kumman syysta klo 0200 vaikka alla oli huonosti nukuttuja oita ja sukelluksesta oli edelleen pienta vasya. Kaansin iloisena kuitenkin kylkea, pistin IPodista musaa korville ja ajattelin, etta uni tulee noin puolessa valissa ekaa biisia kuten aina aikaisemminkin. Kukko aisti hereilla oloni mutta samalla tiedosti, etta viela ei todellakaan ole aamu, joten aloitti pitamaan sellaista hiljaista kotkotuksen ja kiukumisen valista aanta. IPodin ja ensimmaisen biisin puolivalin taika kuitenkin puri ja sainkin unta mutta herasin 0320 uudelleen ja ajattelin, etta jopas on hiljasta. Ei mennyt kuin 0,5 sekuntia toteamuksen jalkeen niin kukko aloitti oman omituisen aannehdinnan ja hetkea ennen heratyskelloa se vapautti itsensa sinfoniaan. Ihan kuin se olisi odottanut sita hetkea aina klo kahdesta asti. Ei auttanut muutakaan kuin kammeta ylos, suihkuun ja angeta pienehkoon bussiin joka odotti majapaikan edessa klo 0500.



Matka Santa Cruz saarelta Bartolomelle (vasen kuva ylla; kuvaa Bartolomen huipulta) kesti kokonaisuudessaan 3,5 tuntia. Veneessa sai onneksi aamupalaa jonka jalkeen nukahdin valittomasti. Bartolomella oli ensiksi ohjelmassa saarella kavelya/vaellusta jonka jalkeen oli vuorossa auringon ottoa/snorklausta. Kavi kuitenki ilmi, etta markapukujamme ei ole veneessa. Illalla on siis kevyt keskustelu matkatoimistomiehen kanssa. Aika meni kuitenkin kivasti rannalla ja tulipahan nahtya iiiso uros-merileijona (oikea kuva ylla), 15-20 white-tip sharkin parvi ja eraan merileijonan rantautuminen (vasen kuva alla. Ohessa on myos Teemun Youtube linkki kun kokeiltiin sen uploadaamista jos vaikka tulevaisuudessakin laittaisi jotain sinne eli Youtuben merileijona. Mun videofilet vie niin saakelisti tilaa ettei nailla nopeuksilla niita tuubiin laiteta. Mun videoclippi jatkuisi tosta sellaisena missa sama otus rapsuttelee itseaan), meille poseeraminen ja sen jalkeen hiekkaa lysahtaminen. Koominen elain! Ja syy miksi Bartolomelle kaikki tulee tuli palkittua kun tuli nahtya yksi pingviinikin (oikea kuva alla)!



Veneella lounas ja takaisin Santa Cruzille jossa painelin suoraan matkatoimistoon vaatimaan markapuvun osuutta takaisin. Mies ei kuitenkaan sita hevilla olisi halunnut antaa mutta hetken jarkevia hanen kanssaa puhuttuani han suostui antamaan rahat sunnuntaina silla lauantaina hanella ei ollut yhtaan pienta rahaa kassassa?! Hmm. Sovin tulevani sunnuntaina Gordon Rocks sukelluksen jalkeen. Matkatoimistovisiitin jalkeen suuntasimme varaamaan sukellusta Gordon Rocksille ja talla kertaa paadyttiin ottamaan Scuba Iguana joka vaikutti huomattavasti ammattimaisemmalta kuin Nauti Diving. Sukelluskokemus keskustelun jalkeen kaverit suostui lahtemaan matkaan vaikka meita oli kaksi ja sehan ei meita haitannut. Se tarkoitti kuitenkin sita, etta tanaankin piti menna aikaisin nukkumaan.

Sunnuntaina 0715 koululle ja lyhyen brieffin jalkeen suunta Gordonille, joka on nyt veden alla oleva entisen tulivuoren kraateri. Jannitti, silla paikkaa sanotaan haasteelliseksi, eika suotta kuten eraassa oppaassa todetaan "Gordon's Rocks (Roca Gordon) is said to be one of the best dive sites around Santa Cruz. The rocks lie a short distance north of the Plazas islands off the east coast of Santa Cruz. You dive in remnants of an old crater about 100m across. There are two large crescent shaped rocks on the north and south (the rim), and a smaller rock with a channel and 3 underwater pinnacles in the west. In the middle of the area lies another pinnacle jutting up to about 17m. You can dive on all sides of the crater, both inside (sandy area) and out (vertical walls, very deep). Currents can be very strong here, the local name for the dive site is La Lavadora (washing machine). Since there are often heavy currents, eddies and down currents, swells and surge (specially inside the caldera) and the water is deep, this dive site is not for beginners."

Sinne oli kuitenkin paastava silla siella voi nahda vaikka mita! Vasarapaahaita, Galapagos haita, White-tippeja, Eagle-rayta, Golden-rayta, Mantoja, Valashaita ja kaikkea pienta kivaa. Kaikkia muita on jo nahty paitsi ei vasarapaita, eagle-/golden-rayta, mantoja ja valashaita, joten salettiin jotain sellaista mita ei ennen ole nahty nahtaisiin tanaan.

Ensimmainen sukellus oli loistava vaikka vesi oli kylmahkoa! Nahtiin vasarapaahaita, uivia merikilpikonnia, Galapagos haita, White-tip sharkkeja, Eagle- ja Golden-rayta, kalaparveen syoksahtava merileijona, tonnikaloja, barracuda parvia ja paljon muita pien kalaparvia. Yksi vasarapaahai tuli katsomaa mua metrin paahan vatsa kaantyneena. Komeeta katseltavaa!

Toinen sukellus ei ollut laheskaan niin antoisa mutta ei harmittanut. Taas sai ihmetella vasarapaahaita ja uskomattoman hienoa Golden-ray muodostelmaa. Nyt harmittaa miksen ostanut mun kameraan veden pitavaa housingia Sydneysta. Ainoastaan mantaa ja valashaita ei nakynyt mutta ei harmittanut. Niita nakee muutenkin harvemmin, joten onhan viela syy kayda sukeltamassa.