Life in the U.S.

San Franciscoon saavuttua tuntui kuin kotiin olisi tullut. Rennon helppoa olemista mukavassa ympäristössä. Olimme varanneet huoneen, 1900 -luvun alussa rakennetussa, San Remo nimisestä hotellista North Beachilta, mistä oli kävelymatka jokaiseen perusnähtävyyteen. Seuraavat viisi yötä meni mukavasti rentoutuen ja nähtävyyksiä ihmetellen. Otettiin myös yksi ylimääräinen yö, eli kuudes yö, San Remosta kun hotellin henkilökunta antoi yhden ylimääräisen yön alennettuun hintaan. Alla on koottuna noiden kuuden yön ja viiden sekä puolen päivän tapahtumat.

Alkuviikko meni kävellessä pitkin aurinkoista Fishermans Warfia, China Townia sekä ihaillessa kaupungin rauhallista sykettä myös legendaarisesta kaapeli-/raitiovaunusta käsin, millä hurjasteltiin aina keskustasta satamaan (Hyde & Powell). Välillä hieman shoppailtiin ja välillä vain olimme sekä nautiskeltiin hyvästä ruuasta ja muista herkuista. 

Keskiviikkona oli vuorossa Alcatrazin vankila, mikä ei sen suuremmin esittelyjä tarvitse. Mukavaa kuitenkin oli se, että vieraillessa kuusi vuotta sitten oli pilvinen päivä kun menin ko. vankilaan ja nyt paistoi aurinko. Pieniä elämän iloja. Edelleen kuitenkin suosittelen käyntiä. Vankilassa oli myös viimeisimpiin, ellei jopa viimeinen, elossa oleviin kuuluva vanki allekirjoittamassa kirjaansa, minkä hän on kirjoittanut vankilassa oloajastaan. Ostin kirjan ja kättelinkin herraa pienen jutustelun jälkeen. Kaveri oli joutunut aikoinaan 22 vuotiaana Alcatraziin autovarkaudesta, mikä siihen aikaan aiheutti ihmetystä, sillä vankilassa oli yleisesti ottaen kovanluokan konkarit. Kaveri oli tosin ansioitunut pakenemaan muista vankiloista, niin se oli riittänyt sitten siihen, että hänet oli sinne päätetty siirtää. Hänen ehdollinen vankeutensa oli päättynyt 2012 ja oli nyt siis 80 -vuotias.

Mitä Pinja väijyy?

 

Torstai meni muuten rentoutuessa mutta alkuillasta lähdettiin etsimään ravintolaa/klubia/paikkaa, missä voitaisiin kuunnella hieman jazzia. Ensimmäisessä musiikillisessa”kioskissa” soittikin bändi greengrassia, mistä kolmen vartin kuuntelun jälkeen lähdettiin pois ja kohta jo löydettiinkin ravintola jossa pumppu oli täydessä vauhdissa. Nautittiin pimenevästä illasta samalla kun saksofoni soi ja lasissa oli viiniä. Ei huono.

Perjantaina oli vuorossa San Josen The Tech Museum of Innovationin Star Wars näyttely, minkä viimeiset näyttelyajat olivat käsillä joten olihan sinne mentävä. Pientä ihmeteltävää oli kyllä paljon kun sai tutustua elokuvissa käytettyihin pienoismalleihin sekä muihin erikoislaitteisiin. Mukavan letkeä päivä ilman sen suurempaa ohjelmaa.

Mestari.

Darth Vaderin alus "Devastator".

Tusken Raiders aka Sand People.

R2-D2.

X-Wing.

Millenium Falcon.

Yodareppu.

Lauantaina olikin haikeaa jättää San Remolle hyvästit ja otettaa suunta kohti Muir Woodsia, Sonomaa sekä Napa Valleytä. Matkalla Muir Woodsiin päästiin ajamaan massiivisen Golden Gaten yli sekä ihailimme vielä siltaa Marin Headlandsin monelta näköalapaikalta. On se silta vaan lumoavaa katseltavaa, tosin aurinkoinen sää toi tilanteeseen lisäfiilistä. Marin Headlandsin entisiin tykistöihin tutustumisen jälkeen ajeltiin pitkin mutkittelevaa tietä kohti punapuita. 

Muir Woods National Monumentille oli lauantain takia moni muukin päättänyt lähteä ja parkkipaikan löytyminen oli kiven takana. Auto kun saatiin parkkiin ja pienen kävelyn jälkeen alkoikin majesteettisten punapuiden ihmettely. Sykähdyttävää katseltavaa ja hiljaisuudesta nautiskelua samalla kun puro liplatti vieressä. Uskomattomia puita ei voi muuta sanoa. Hienoa on myös se, että ihminen on tajunnut puiden arvon eikä ole hakannut kaikkia puita vuosien saatossa kumoon kuten helposti voisi uskoa. Heräsi mussa myös pieni puunhalaaja.

Pinja ja "pieni"puu.

Mitä Pinja väijyy?

Puunhalaaja.

Puiden jälkeen suunnattiin kohti Sonomaa ja vuorossa oli taas muutaman päivän ajan, tattadadaa, viinitilat. Se mitä niissä tehtiin, ei varmaan tarvitse kertoa. Sonomaan kun päästiin niin vierailimme seuraavilla viinitiloilla:

Buena Vista Winery

Kunde

Bartholomew Park Winery

Gundlach Bundchu

Benziger

Näiden lisäksi löydettiin itsemme Sonoma Valley Cheese konferenssiin, missä päästiin maistelemaan erinäisiä artisaani juustoja, oluita, viinoja, viinejä sekä erilaisten kokkien valmistamaa, klassista, Mac & Cheeseä paikalla olevista juustoista tehtynä. Muutamia maisteltuja olivat:

Eric Ross viinit

BUMP Wine Cellars

Obsidian Ridge

Poseidon Vineyard

Idell Family Vineyards

Landmark Vineyards

Robert Sinskey Vineyards

Vermont Butter & Cheese Creamery

Gypsy Cheese Co.

Widmer's Cheese Cellars

The Epicurean Connection

Laura Chenel's Chévres

Roelli Cheese Company

Marin Brewing Company

St. Florian's Brewery

Hello Cello Limoncello

Rogues Ales

Sekä monia muita. Mukava päivä kokonaisuudessaan kun kaiken maistelujen lomassa taustalla soitti bändi kevyttä musiikkia.

Sonoman jälkeen oli vuorossa Napa Valley, missä vuorossa olikin seuraavat tilat:

Clos Du Val

Stag's Leap Wine Cellars

Miner Family Winery

MUMM Napa

V. Sattui Winery

Castello di Amorosa

Beringer

Grgich Hills Estate

Robert Mondavi

Niistä ei sen kummemmin uutta kerrottavaa kuin, että Stag´s Leap Wine Cellarin Cabarnet Sauvignon voitti sokkotesteissä vuonna 1976, Pariisin tuomionakin (Judgement of Paris) tunnetun, parhaan punaviinin palkinnon. Tämä herätti sen aikaisissa ranskalaisissa ihmetystä, sillä heille ranksalaiset viinit olivat olleet aina parhaimmistoa ja nyt ensimmäistä kertaa uuden maailman viini tuli ja voitti Bordeauxin viinit. Noh, sanoinkuvaamattomia viinejä ne olivat vieläkin. Suosittelenkin käymään ko. viinitilalla maistelemassa. 

Lisäksi Castello di Amorosa on vierailun arvoinen. Ei välttämättä viinien mutta tilan takia sillä tilanomistaja on niin innostunut omista italialaisista sukujuuristaan, että rakennutti linnan?! keskelle Napa Valleytä. Hän toi Italiasta linnan kivikiveltä ja rakennutti sen uudelleen omille mailleen. Niinkin voi tehdä kun on tarpeeksi rahaa. Ainoa viinitila mikä tuli missattua ajan puutteen takia oli Summers Estate Wines joka viljelee ainoana viinitilana laaksossa alkuperäistä Charbono rypälettä. Eli sinne kannattaa suunnata jos joskus alueelle erehtyy.

Castello di Amorosa.

Sama linna.

Maanatai-iltana olikin vuorossa illallinen French Laundryssä. Kolmen Michelin paikka tarjoilee ranskalaista keittiötä amerikkalaisella vivahteella. Hyvä ravintola mutta palvelultaan uupui Gordon Ramsayn Lontoon Restaurant Gordon Ramsaylle. Hyvää ruokaa ja juomaa he kuitenkin tarjoilivat sekä päästiin vielä kurkkaamaan keittiöön ja tutustumaan keittiömestariin.

Napa Valleyn, French Laundryn ja kahden yön Villagiossa rentoutumisen jälkeen oli vuorossa Montereyn valasbongailu, minne päätettiin loppumetreillä mennä. Nimittäin vasta Napassa tajuttiin, että nehän tekevät ympärivuoden valaskiertelyjä, joten pieni muutos matkasuunnitelmaan ja päätettiin jäädä Montereyhyn yöksi, että päästäisiin ihmettelemään noita lempeitä nisäkkäitä. Paikan päälle Montereyhyn kun pääsimme, niin meille selvisi, että meidän iltapäivän reissu oli peruttu kovan myrskyn takia. Järjestäjä kuitenkin kertoi, että he olisivat menossa erittäin suurella todennäköisyydellä torstaiaamunapäivällä, sillä aamupäivisin ei alueella ole niin kovaa merenkäyntiä kuin iltapäivästä. Ei muuta kuin motellille ja kaupoille, mistä jäikin käteen Samsoniten carry-on lisääntyvän vaatemäärän avuksi.

Torstaiaamuna myrskyn jumala oli meidän puolella, sillä Kaliforniaa koettelevan kahden myrskyn väliselle päivälle sattui aurinkoinen päivä ja näin me päästiin nauttimaan retkestä kivassa ilmassa. Odotukset olivat korkealla, sillä järjestäjän viimeisempinä bongauksina olivat olleet harmaavalaita, tappajavalaita ja liuta erilaisia delfiinejä.

Rossin delfiinejä nähtiinkin heti alkumatkasta ja elukat viihdyttivät meitä hetken aikaa aivan veneen tuntumassa. Pienen seilailun jälkeen meille kerrottiin, että edessä on kuin onkin valas! Jännittyneenä odoteltiin mikä sieltä tulisi vastaan ja hetken päästä nähtiinkin valaan suihkuttelu ja siinä se pötkötteli. Noin kymmenen metrinen harmaavalas. Siinä se sukelteli ja kävi pinnassa aina meitä morjestelemassa. Kohta valas saikin "kiusaajia", sillä tyynenvaltameren juovadelfiinit uivat kilpaa kohti harmaavalasta. Delfiineillä on tapana ”kiusata” valaita ja uida heidän ympärillään, joten ne antoivatkin meille upean shown ja polskuttelivat aivan veneen vieressä. Kauempana huomattiin niiden hyppivän korkealle ilmaan ja opas kertoikin meidän todistaneen harvinaislaatuista ilottelua. Mukava retki vaikkakin  mun puolesta olisi voinutkin nähdä useamman kuin yhden valaan. Etelämantereen matkalla tuli kuitenkin nähtyä ryhävalaita todella läheltä, joten pikkuhiljaa alkaa valasvihkokin täyttymään.

Mitä Pinja väijyy?

 

Harmaavalas.

 

Merikarhuja renkaalla.

Merikarhu.

Satamaan päästyä hypättiin autoon ja suunnattiin kohti Santa Barbaraa California State Route (osa Pacific Highwaytä) 1:stä pitkin. Hieman jännitti onko koko tie auki sillä edellisenä iltana uutisissa oli ilmoitus, että koko tie on Big Surin kohdalta suljettu, sillä siellä oli ollut kivivyöry ja näin ollen estänyt liikenteen koko tiepätkällä. Onneksi tie oli auki ja päästiin ihailemaan uskomattoman kaunista maisemaa tiellä, mitä oli mukavan rentouttavaa ajaa, varsinkin kun välillä pysähdyttiin hengittämään raikasta meri-ilmaa. Matkan varrella, Pinjan torkkuessa huomasin kyltin missä luki ”Elephant Seals” ja arvelin, että Pinja ei ole tainnut nähdä vielä sellaista olentoa, joten auto sivuun taukopaikalle mikä oli täynnä muita merinorsuja katsomaan tulleita ihmisiä. Siinä kun päästiin asemiin, niin huomattiin, että koko ranta, ihmisten lisäksi, olikin täynnä merinorsuja! Siinä ihmeteltiin luonnon tarjoamaa näytelmää kun alfa-merinorsu-uros pariutui naaraiden kanssa välillä käyden hätistelemässä muita uroita kauemmaksi. Opettavaista katseltavaa noin viiden metrin päästä pientareelta. 

California State Route 1.

Uros vaanimassa tilaisuuttaan.

Merinorsu vahdissa.

Uhittelua.

Aikamme merinorsujen elämää katseltua, päätimme jatkaa matkaa Santa Barbaraan, mistä meille löytyi majapaikka hostellista. Ollaan Yhdysvalloissa majoituttu pelkästään hotelleihin ja motelleihin niiden edullisuuden takia, joten hyvä se oli väliin hostellin dormikin kokeilla. USD 31 hintainen sänky per nuppi ja kaikki oli vähän miten oli. Päätettiin, että ei enää käytetä hostelleja vaan pelkkiä motelleja tai hotelleja, sillä niistä saadaan huone USD 40 – 70 per yö. Ja niissä huoneissa on aina mikro, jääkaappi, televisio (vaikka sillä nyt ei sen suurempaa väliä ole) ja oma kylpyhuone. Ennen kaikkea siihen rahaan saa oman rauhan eikä tarvi kuunnella möliseviä dormiin mönkijöitä kello 0100.

Yö saatiin kuitenkin nukuttua ja aamulla aikaiseen lähdettiin kohti Anaheimia, Mighty Ducksien peliä sekä Teemua! Matkalla koukkailtiin Mulholland Drivellä, Beverly Hillsillä sekä vielä kerran Rodeo Drivellä ennen Anaheimiin pääsyä. Käytiin vielä IKEAsta ostamassa tyynyliinat ja värikynät, joilla tehtiin meille hienon hienot kannustuslakanat peliin.

Oltiin otettu huone Honda Centerin vierestä ja muutaman tunnin lepäilyn jälkeen lähettiin ennen peliä läheiseen ravintolaan moikkaamaan Pinjan pikkuserkkua Erikiä kenet Pinja on nähnyt viimeksi 21 vuotta sitten. Kiva ilta kokonaisuudessaan ja tulipahan nähtyä Selänne tositoimissa. Nähtiin me Koivukin joka toi suomalaisille pientä iloa syöttämällä ensimmäisen maalin. Peli päättyi onneksi Ducksien voittoon St. Louis Bluesista 1-0. Erikoista pelissä oli se, että katsomossa oli sadoittain suomalaisia! 

Pinja, Erik ja punanaama.

Fani.

Legenda.

Pelin jälkeen, lauantaina, olikin meidän varsinaisen road tripin alku. Alkoi matka kohti itää ja ensimmäiseksi suuntana oli Route 66, mitä pitkin ajettaisiin aina Albuquerqueen asti minkä jälkeen olisi idea lähteä kohti etelää ja Interstate 10:tä.

Route 66 oli hauskaa ajeltavaa. Aiheeseen liittyviä museoita, vanhoja autoja, klassisia 50 -luvun dinereita, maittuvia burgereita ja kakkuja sekä pieniä fiftariputiikkeja. Tylsää ei ainakaan tule olemaan. Road tripin ensimmäinen yö yövyttiin Needlesissä, missä illalliskiinalaisen jälkeen mentiin unille. Yön aikana motellin ohi kulki 15 minuutin välein juna, mutta eipä se meikäläistä haitannut. Seuraavana aamuna auton ikkunat olivat huurussa/jäässä ja muutenkin lämpötila lähellä nollaa. Olin kuvittelut kotona, että pärjäisin koko reissun pelkillä shortseilla. Väärin meni. 

Matka Route 66:lla jatkui samoissa tunnelmissa kuin edellisenä päivänä. Ohimennen tuli käytyä Grand Canyon Caverns nimisessä kuivaluolastossa ihastelemassa. Mielenkiintoisen kaunis luolasto jonne oli aikoinaan tipahtanut, nykyään sukupuuttoon kuollut, maalaiskiainen sekä noin 1850 -luvun punailves mikä oli kuivan ilman ansiosta muumioitunut. Vaikka paikan nimi on Grand Canyon Caverns, niin kyseinen paikkahan ei sijaitse Grand Canyonilla, vaan kaukana siitä. Nimi tuleekin siitä, että luolasto on yhteydessä itse kanjoniin ja ilma, mitä luolastossa hengitetään, tulee Grand Canyonilta. Mielenkiintoista. Kyseiseen luolastoon pääsee myös yöksi USD 800 hintaan ja siellä voi järjestää vaikka häät 50 vieraalle USD 10 000 hintaan. Oli sinne kerätty pahanpäivän varalle muonaa, juomaa ja saniteettitarvikkeita. Sieltä voi ostaa myös paikan jos joskus tuomionpäivä iskee. Amerikassa voi tehdä mitä vain. Kokopäivän ajelu päättyi Flagstaffiin, mistä löytyikin meille kiva pikku motelli.

Grand Canyon Caverns ja "tuomionpäivän" vararavinto.

Näin sitä ennen vanhaan mentiin luolastoon. Onneksi nykyään sinne pääsee hissillä.

Flagstaffista lähdettiin aamulla käymään Meteor Craterilla, mikä onkin tietyllä tapaa kraatereiden rosettan kivi. Kraaterin avulla nimittäin tutkijat alkoivat aikoinaan ymmärtämään tulivuoren aiheuttaman kraaterin ja meteoriitin aiheuttaman kraaterin eroja. Kraaterilta suunnattiin takaisin Flagstaffiin, missä päätettiinkin tehdä "pikku"koukkaus matkaan ja suunnattiin auton nokka kohti Monument Valleytä sekä klassisia Western maisemia. Matkalla pysähdeltiin Navajointiaanien trade posteilla katselemaan mitä intiaaneilla on tarjottavana. Perille kun pääsimme, niin ai että kuinka karun kaunista kaikki olikaan! (Toki matka Monument Valleyyn oli kanssa upeaa :)) Onneksi meillä on neliveto alla, niin päästiin vielä ihmettelemään preeriaa/aavikkoa hieman syvemmältä. 

Meteor Crater ja oikeassa alakulmassa pieniä ihmisiä tuomassa perspektiiviä.

Kraaterin reunalla.

Monument Valley.

John Wayne ja Monument Valley.

 

Three Sisters Monument Valleyssä.

 

Monument Valleystä suunta oli Gallup nimiseen kaupunkiin pienten intiaaniteiden kautta. Gallupista oli yöpymisen jälkeen matkattiin Albuquerqueen, missä vietettiin kokopäivä käymällä New Mexico Museum of Natural History and Science:ssä, kiertelemällä vanhassa kaupungissa sekä National Museum of Nuclear Science and Historyssä. Tulipahan kerralla tutuksi Uuden Meksikon historiaa, ydinvoiman historia sekä dinosaurukset. Illalla ajeltiin vielä Route 66:tta pitkin Moriartyyn yöksi mistä huomenna jatkuu matka kohti Roswellia ja ufoja. Saa nähdä mitä löydetään vai löydetäänkö meidät!

Mitä Pinja väijyy?