Viimeiset hajanaiset ajatukset ennen seuraavia...

Kaikki uusi, mitä olen tällä matkalla nähnyt ja kokenut, on täydentänyt sitä mitä viime kertaisilta matkoiltani olen oppinut - kaikki ihmiset ovat maailmassa samanlaisia jotka jakavat samanlaiset ilon ja surun aiheet riippumatta kansallisuudestaan tai syntyperästään. Kaikkialla on henkilökohtaisia ongelmia, valtiotason ongelmia sekä kaikkea siltä väliltä. Jokapuolella on myös samanlaisia ilon aiheita, niitä arkielämän onnistumisia yksilötasolla kuten myös valtiotasolla.

Harmillisesti vaan niin moni nykypäivänä katsoo tiukasti omaa napaansa huomaamatta sitä, että ympärillä olevat ihmiset, sijainnista riippumatta, painivat täysin samojen asioiden kanssa. Harmillisesti nähdään omat ongelmat suurimmiksi ja omat ilon aiheet tärkeimmiksi. Eikä ehkä oman ylpeytensä, tai häpeänsä, takia haeta oppia muilta eikä jaeta omaa onnea muiden kanssa. Vaikka nykypäivänä ihmiset ovat paremmin yhteydessä toisiinsa kuin koskaan aikaisemmin, niin pienellä vanhan liiton tavalla, pysähtymällä, koskettamalla toista käsivarteen ja kysymällä "onko sinulla kaikki hyvin?" tai toteamalla "sä oot kyllä upea ihminen" saa paljon aikaan. Hyvin monessa tilanteessa olen huomannut, että pelkästään fyysinen läsnäolo auttaa jo pitkälle. Ehkä jonain päivänä Frank Zappan vitsi "kosketelkaa toisianne" toimii jokaisen ihmisen muistisääntönä.

Yhtenä suurena asiana minkä tällä matkalla olen myös oppinut on elämän vapaus. Vapaus, mitä niin moni pitää itsestään selvänä asiana, kuten minäkin pidin ennen kuin sain vierestä todistaa sen riistämistä. Se, että ihminen saa lain puitteissa nauttia elämästään parhaalla katsomallaan tavalla, on asia, mitä moni toivoo, mutta on syystä tai toisesta siihen estynyt. Harmillisen moni joutuu kärsimään vääryyttä muun muassa byrokratian haasteellisuudesta tai lain ylläpitävien tahojen tilastollisuuksista sekä niiden parantamisesta. Ehkä näissäkin tilanteissa oman navan ajattelu jää jonain päivänä vähemmälle sekä ajatellaan lähimmäisen hyvinvointia. Halulla ymmärtää ja auttaa toista.

Edelleenkin jotkut suomalaiset ottavat matkalle mukaansa kahvia kun taas englantilaiset pakkaavat teensa ja australialaiset vegemite tuubinsa. Jotkut nauravat sille hyvissä mielin ja jotkut häpeissään. En edelleenkään ymmärrä jälkimmäistä mutta ehkä ei pidäkkään.

Elämän ilo on kuitenkin kaikkia yhdistävä tekijä ja se riittää minulle.

Last Few Days!

Elämä viimeisen päivityksen jälkeen on ollut pysähtynyttä. Kolme yötä Charlestonissa, Etelä-Carolinassa, meni rentoutuessa, kirjaa lukiessa, tutustuessa Yhdysvaltojen sisällissotaan sekä tietenkin hyvin syödessä. Ilmeisesti hirveän montaa suomalaista ei kyseisessä kaupungissa vieraile, sillä monessa paikassa saimme erityiskohtelua kun ihmisille selvisi mistä me oikein tulemme. Saimme muun muassa ilmaisia ruoka-annoksia ja, esimerkkinä, kun kävimme "Old Exchange and Provost Dungeonissa" tutustumassa liittovaltion syntyhistoriaan sekä sisällissodan vaiheisiin, myyjä/virkailija oli niin innoissaan suomalaisista vieraista, että tekstasi miehelleen "siellä olevan suomalaisia". Mies tuli juoksujalkaa meitä katsomaan ja siinä sitten hetken aikaa jutusteltiin muun muassa formuloista, Kimi Räikkösestä sekä suomalaisuudesta.

Charlestonin, ja Rock Hillissä vietetyn yhden yön, jälkeen oli vuorossa pitkä viikonloppu Charlottessa, Pohjois-Carolinassa, Pinjan äidin serkun Tyrryn (Anne-Marien) sekä hänen miehensä Bobin luona. Samalla se merkitsi meidän road-tripin päättymistä, sillä myös perjantaina 21. päivä kävimme palauttamassa auton pois. Haikeuden aika vol 3. En ymmärrä miten onkin ollut jokaisella auton palauttamisen kerralla ollut niin hankalaa päästää autosta irti. Ehkä se pieni ripaus vapauden tunnetta, että voi tehdä sekä lähteä ja mennä minne ikinä haluaakaan mihin kellon aikaan tahansa, on taas pois.

Viikonloppu olikin muuten täynnä ohjelmaa. Tyrry ja Bob näyttivät Charlottea, tutustuttivat paikalliseen jäätelöön, kävimme heidän ystävillään illastamassa dominon merkeissä sekä pelaamassa korttia. Hieman olutta ja hieman viiniä sekä friteerattuja maustekurkkuja! Ai, että! Yhtenä päivänä ajoimme porukalla Ashevilleen, missä ihastelimme Biltmore Estatea (kuvissa alla).

 

Tämä suurin yksityisessä omistuksessa oleva talo on aivan älyttömän järkevän kokoinen lukaali, missä on kevyet 16 622.8 m² ja 250 huonetta sekä loputtomasti pieniä yksityiskohtia. Vaikka kartano olikin sykähdyttävä kevät aikaan, niin voin vain kuvitella millainen kaunotar se on kesällä! Harmikseni siellä ei saanut kuvata sisällä.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli erittäin mukava sekä tuli tarpeeseen. Sieltä oli hyvä maanantaina ottaa lento New Yorkiin! 

Aika New Yorkissa olikin kiireinen, sillä piti ehtiä näkemään vaikka mitä, lepäillä ennen kotiin paluuta sekä tietenkin tehdä viimeisiä ostoksia. Käytiin ihastelemassa Central Park, 5th Avenue, Empire State Building, Flatiron Building, Time Square, Vapauden Patsas (minne oli kruunuun ensimmäinen vapaa-aika 6.7.! eli tyydyttiin ihan normaalilippuun :)), Ellis Island (missä tuli pengottua ja löydettyä tietokannoista, että Ellis Islandin läpi on tullut maahanmuuttajina kaksi Vuorisaloakin, joista toinen on heti pidätetty), 9/11 memorial -site, ajeltiin metrolla, syötiin hodareita, hampurilaisia sekä muita New Yorkin kulinaristisia spesialiteetteja, vislattiin taksit kadulta ja ihmeteltiin suuren kaupungin menoa samalla kun NYPD suoritti tehtäviään. Ajattelin vielä, että viimeiset päivät ja viikko olisi ollut vain laakereilla makoilua mutta ei :) Tosin ei se haittaakaan, sillä ei me paikallaan oltaisi kauaa jaksettu ollakkaan. Sunnuntaina vielä kierreltiin Upper East Sideä ja Nohon 8-bittisten konsolikauppoja ja ihmeteltiin alueen videopelitarjontaa. Oi niitä hyviä 80-luvun aikoja! Hotkaistiin Reubenit sekä piipahdettiin NYC Hot Sauce 2014 Expoon maistelemaan erinäisiä sooseja. Upeat messut kaiken kaikkiaan. Jäipä taskuun sooseja joita voi sitten kotona fiilistellä. 

Alle on laiteltu raju kuva pläjäys.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huomenna maanantaina 31.3. onkin lento kohti kotia! Ja voin kertoa, että kun kone nousee JFK:n kentältä, niin olo on huojentunut sekä onnellinen.

UFO's, Rodeo, Jazz and Spacerockets a.k.a. Life in the U.S. Part 2

Roswell - UFOin paikka maailmassa. Kun pääsimme perille kaupunkiin, niin huomasi, että kaikki elävät edelleen vuonna 1947 tapahtuneen ”säähavaintopallo”onnettomuuden siivellä. Todella moneen ravintolaan olivat maanulkopuoliset oliot tervetulleita ja katulamputkin olivat maanulkopuolisten päänmuotoisia. Hauskaa meillä siis tulisi ainakin olemaan. 

Ensimmäisenä suunnattiinkin International UFO Museum Research Centeriin, missä pääsi paremmin sisälle 67 vuotta sitten tapahtuneesta, koko maapalloa puhuttaneesta, ”onnettomuudesta”. Oli mielenkiintoista lukea sen ajan lehtiartikkeleita joissa ensiksi armeija myöntää löytäneensä tuntemattoman esineen, mikä seuraavissa lehdissä muuttuukin säähavaintopalloksi ja ties miksi. 

 

 

 

 

 

  

Myös paikalta löytyneitä ”ruumiita” armeija väitti nukeiksi. Jännempää oli se, että kyseiset nuket keksittiin vasta kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen. Noh, asia taitaa jäädä vielä mysteeriksi, mitä silloin oikeasti tapahtui mutta kummallista oli, että Yhdysvaltojen armeija haravoi kokoalueen erinäisestä romusta. Mietittävää antaa myös se, että sen aikaiset silminnäkijät vaimennettiin erinäisin uhkauksin. Tai näin he ovat kertoneet vuosia tapahtuneen jälkeen muun muassa kuolinvuoteellaan. Mielenkiintoa herättää myös se, että ensimmäiset ”ulkopuolisten” tuntomerkit ovat lähellä sellaisia tuntomerkkejä joita muun muassa ihmisille tapahtuu ollessa kauan mikropainovoimassa (tämä on siis oma johtopäätökseni myöhemmin opituista ihmiseen kohdistuvista painovoiman vaikutuksista Houstonin ja Kennedyn avaruuskeskuksissa). Jännää, että silminnäkijät osasivatkin keksiä juuri sellaisen ”olennon” kaikista mielikuvituksellisista vaihtoehdoista. Aika kului siivillä lukiessa valtion vastineita ja silminnäköiden todisteita sekä toisin päin. Hauskaa puuhattavaa kaiken kaikkiaan. Alla olevat kuvat ovat eräästä UFO liikkestä, missä pääsi pelleilemään.

 

 

 

 

 

Kaiken UFOilun jälkeen oli pakko laittaa foliohattupäähän ettei vahingossakaan ulkopuoliset pääse lukemaan ajatuksia tai pahimmassa tapauksessa ottamaan koko kroppaa telepaattisesti haltuun.

 

 

Roswellissa vietetyn yön jälkeen, ennen Teksasia - osavaltiota missä mikään ei ole mahdotonta ja kaikki on suurta - käytiin Carlsbad Cavernsissa, mitä paikalliset mainostavat luonnon kahdeksantena ihmeenä. Kaunista luolastoa ja tippukiviä. Ei voi muuta sanoa.

 

 

 

 

Luolaston jälkeen, pikkukylien, pitkien suorien ja loputtomalta tuntuvien ranchien jälkeen saavuttiin Fort Worthiin, missä vietettäisiin seuraavat kaksi yötä. Nälkä oli mitä kiljuvin, joten matkalla kohti Dallasia ja JFK:n salamurhamuseota koukkasimme perinteiseen Teksasilaiseen Pit Barbequeen nimeltä Coopers Old Time Pit-Barbeque, mikä mainostaa olevansa parasta pit barbequeta koko osavaltiossa. Idea kyseessä olevassa laitoksessa on se, että sisään astuessa valitaan isolta parilalta paunoittain erityyppistä lihaa, jonka grillimestari sitten kastaa, asiakkaan niin halutessaan, isoon barbequekastikekattilaan. Tämän jälkeen valitaan seuraavalta pisteeltä mahdolliset lisukkeet ja juotavat. Kaikki syödään tarjottimen päältä. Käsin.

Me otettiin neljä kappaletta Ribs - Texas Style (tietenkin), coleslawta, maissia ja mac&cheeseä sekä kaikki Coca-Cola Zerolla alas huuhdeltuna. Upeaa oli kalvaa jättimäisiä ribsejä samalla kun pöydässä istuu karskit lehmipojat tuhoamassa massiivisia pihvejään sekä makkaroitaan. Ehkä pienipala miehisyyttä lisää tarttui sillä reissulla muhunkin. Toivottavasti ainakin, sillä mikäs sen miehisempää kuin olla lehmipoika, ajaa isolla lava-autolla, raadella paljain käsin lihaa ja illalla, samalla kun juo viskiä, ratsastaa härällä leirinuotion loimutessa säihkyvän tähtitaivaan alla. Nyt ajan vaan avovaimon pikkuisella Peugeot 206:lla, syön haarukalla ja veitsellä sekä pyörittelen lasissa viiniä pikkusormi pystyssä. Ehkä tosta on kuitenkin vielä matkaa...

Mahat kun oltiin saatu aivan täyteen, niin matka jatkui kohti Dallasia ja The Sixth Floor Museumia. Kyseinen museo on perustettu siihen kerrokseen mistä Presidentti Kennedyn salamurhaaja ampui presidenttiin kuolettavat laukaukset. Mielenkiintoinen museo kaikkine yksityiskohtineen sekä erilaisine teorioineen. Suosittelen. Museo antoi todella kattavan katsauksen tapahtuneeseen sekä tutustutti vieraansa loistavasti historiaan. Harmillisesti museossa ei saanut kuvata. 
 

Elm Street ja paikka jossa laukaukset osuivat presidenttiin.

Museoinnin jälkeen olikin valmistautuminen perjantai-iltaan ja suuntana olikin Fort Worthin Stockyardseilla oleva White Elephant Saloon, missä mm. Chuck Norris kävi useasti Walker Texas Rangeria kuvatessaan. Baari osoittautui mukavaksi, varsinkin kun seinät (sekä katto) olivat täyteen naulattu lehmipoikien stetsoneita sekä siinä yhteyteen stetsonin omistajan nimi. Muutama olut ehdittiin nauttia kun lavalle nousikin cowboy joka antoi hienon tyylinäytteen countrysta. Siinä sitten ihmeteltiin kun Texas Two Step oli tanssilattian partaveitsien hallinnassa ja country raikasi. Jätettiin tällä kertaa lattia valloittamatta sillä siitä olisi tullut paikallisille kateutta.

Lauantaina olikin mukavaa rentoutua pitkälle päivään ja suunnata illalla kohti Billy Bob's Texasia. Kyseessa oleva baari mainostaa olevansa parasta honky tonkyä, joten pakkohan sinne oli mennä. Varsinkin kun Bret Michaels esiintyi siellä samana iltana. Upean shown kaveri heittikin, vaikka suurin osa biiseistä olikin covereita. Ennen keikkaa käytiin katsomassa vielä härkärodeota ja ensikertalaisille, eli meille, meno näytti rajulta! Cowboyt härkien selässä riepoteltavana heidän yrittäessä pysyä tavoiteltavat kahdeksan sekuntia eläimen päällä. Hurjaa hommaa ja kansa oli innoissaan. Älyttömän hauska ilta kokonaisuudessaan ja ainakin nähtiin miten homma Teksasissa hoidetaan.

Bret Michaels.

 

Muutaman päivän country ja rodeo hurvittelun jälkeen otettiin suunta kohti etelää ja Houstonia. Olin katsonut, että siellä olisi käynnissä myös Houston Livestock Show and Rodeo missä olisi kunnon rodeokilpailu, joten sinnehän oli pakko päästä. Järkyttävän ruuhkan ja parkkipaikan etsinnän jälkeen päästiin kuin päästiinkin Reliant Stadiumille ja saatiin vielä lippukin. Tosin seisomapaikoille kun jokainen 71 054:stä istumapaikasta oli myyty loppuun. Teksasissa ilmeisesti rodeo otetaan astetta kovemmin tosissaan. 

Show alkoi tyypillisesti kansallislaululla, mitä seurasi täyden skaalan sisäilotulitus(?!) Siis sisällä ilotulitteita. Vain Teksasissa. Selostaja kehuskelikin, että ainoastaan Houstonissa voidaan järjestää sellainen tuliteshow kun mistään muualta ei löydy niin isoa hallia(?!) Mene ja tiedä, mutta upeat rakettipaketit päästettiin ilmoille. Kansa hurrasi kun rahaa paloi ilmaan.

Siinä sitten, suut messingillä ja tasajalkaa hyppiessä pikkutyttömäiseen tapaan, kummasteltiin kun lännen hurjimmat lehmipojat taltuttivat hevosia, lassosivat vasikoita, ajoivat kilpaa vankkureilla ja, tietenkin, laittoivat härät ruotuun. Huvittavaa oli myös seurata kun viisivuotiaat tytöt ja pojat yrittivät sinnikkäästi pysyä lampaiden selässä. Siinä sitten kansa hurrasi kun pikkukavereilla oli hymyillessä hampaanvälit täynnä hiekkaa kun tuli kynnettyä putoamisen jälkeen maata. Pari tuntia meni rakettimaisesti.

 

 

Rodeon jälkeen oli stadionilla vielä Selena Gomezin keikka. Ihan ok lopetus ja saatiimpahan vastinetta USD 16 lipuille. Justin Bieberinkin piti tehdä yllätys lavalle (järjestysvalvojan mukaan) mutta jäikin hännystelemään backstagelle (selvisi myöhemmin uutisista). No, ehkä ihan reilua antaa toisen hoitaa keikka kunnialla loppuun. 

Stadionilta kun oltiin kävelemässä pois, niin ”laittoman”tienylityksen jälkeen poliisi huusi meidän perään, juoksi kiinni ja ripitti mitä oltiin tehty. Esitettiin tyhmää turistia ja poliisi kertoikin, että Teksasissa laiton kadun ylittäminen on astetta kovempi rikos, mistä saa USD 500 sakot. Onneksi selvittiin sydämen tykytyksillä kun luvattiin ettei enää ikinä ylitettäisi tietä laittomasti.

Seuraava päivänä olikin vuorossa legendaarinen Johnson Space Center, mikä on NASA:n miehitettyjen lentojen valvontakeskus. Päästiimpähän myös kurkkaamaan tiloihin, missä astronautit harjoittelevat sekä tiedemiehet kehittelevät uutta teknologiaa. Muun muassa uusi miehistökapseli/-alus, Orion, oli tilassa. Tarkkailtiin myös kun tutkijat testailivat avaruusrobotin liikeratoja. Robotin sormien liikkeet ovat kuulemma niin herkät ja tarkat, että se pystyy kääntämään sanomalehden sivuja repäisemättä niitä. Tekstiviestin kirjoittaminen iPhonella ilman virheitä ja autocorrectia onnistuu kuulemma kanssa. On se jännä laite. Se avaruusrobotti. 

 

 

Orion.

Se avaruusrobotti.

Saturn V -raketti.

Apollo 11 miehistö. Ja Pinja.

 

Käytiin myös vierailun aikana katsomassa Mars Project sekä Living In Space -esitykset. Mielenkiintoinen päivä kaiken kaikkiaan, jälleen kerran.

Houstonin jälkeen olikin suuntana New Orleans, Louisiana, minne mentäessä yövyttiin matkalla Lafayettessä, mistä seuraavana aamuna, ennen New Orleansia, pysähdyttiin ekstemporee Tabascon tehtaalle. Tulipahan perehdytyttyä tuotteen historiaan, katseltua tuotteesta videota sekä ihmetellessä tehtaan toimintaa. Tuli myös opittua/tajuttua, että Tabasco on maailmalla eniten nimellä kysytty chili-/pippurikastike sekä, että tuotetta haudutetaan tammitynnyreissä. 

Antti ja Drive-In automaatti. Amerikassa kaikki voi hoitaa autosta. Siis aivan kaikki.

Tehtaanmyymälässä päästiinkin maistelemaan koko tuoteperheen repertuaari sekä muutamaa erikoista tabascojäätelöä. Monta namia olisi tehnyt mieli ostaa kotiin, mutta tilan puutteen, matkatavaroiden painorajoitusten, sekä muiden erikoisten tekosyiden jälkeen, ostin vain Buffalo style hot sauce -kastiketta, chipotlekastiketta sekä pihvimarinadia. Nyt on kotona sitten vajaa litra erinäisiä Tabascosooseja kun pullot olivat noin kolmen desilitran pulloja. Pinjakin alkoi intoilla Tabascotehtailun jälkeen, että tykkää meidän tavasta matkustaa kun mitään sen suurempia asioita ei olla suunniteltu eikä aikataulutettu. Ollaan vain ajeltu, tutkiskeltu ympäristöä ja todettu, että ”katos tossa olis esim. tollanen Tabascotehdas. Poiketaas sinne.” Näin se kyllä on. Joudun allekirjoittamaan. Mukavaa.

Pullotus käynnissä.

Maisteltavaa.

New Orleansiin kun saavuttiin, niin meitä kiinnosti kovasti paikallinen ruoka, jazz-musiikki sekä vuoden 2005 hurrikaani Katrina ja sen aiheuttamat tulvat sekä tuhot. Kyseisen myrskyn tulvat peittivät aikoinaan 80 % koko kaupungista. 

Ennen kiertelyjä nautittiin lounas Coop's Place nimisessä ravintolassa, mistä saisi kuulemma parhaimmat jambalayat. Hetkellisen jonottamisen ja ruokalistan ihmettelyn jälkeen tarjoilija suositteli meille platteria millä pääsisi maistamaan kaikkia alueen erikoisuuksia. Alkuun tuli gumbo, jota seurasi itse platteri. Itse tykkäsin kovasti gumbosta ja jambalayasta mutta Pinja totesi sen olevan omilla ruokasijoilla hieman kärkeä alempana. Ruokailun jälkeen tutustuttiin tarkemmin ranskalaiseen kortteliin sekä ranskalaiseen markettiin. Käytiin myös ihmettelemässä josko nähtäisiin yhtään hurrikaanin aiheuttamia tuhonjälkiä joita ei enää ihan hirveästi ole näkyvillä. 

Lähes koko kaupunki sijaitsee kaksi metriä merenpinnan alapuolella ja sen vuoksi myrskin ja tulvien vaikutukset olivat niin tuhoisia. Pahimmillaan vesi nousi kuuden metrin korkeuteen tuhoten monien tuhansien ihmisten kodit ja omaisuuden. Noin 1 900 ihmistä menetti henkensä ja monia ihmisiä loukkaantui. Tulvavesissä uineet alligaattorit olivat myös ongelmana ja monia uhreja ei ole vieläkään löydetty. On vaikea ymmärtää niin massiivista tuhoa. Kaupungin rannikolle onkin rakennettu valtava betoniseinämä/pato suojamaan uusilta tulvilta ja talojen perustuksia korotettu. Edellinen neljä metrinen pato murtui eikä näin ollen suojannut kaupunkia. Oli kuitenkin hieno nähdä kuinka kaupunki on jälleen kunnossa ja ihmiset vaikuttivat onnellisilta. Kiertelyjen jälkeen olikin mukavaa mennä kuuntelemaan jazzia, kierrellä ravintoloita, syödä mukavasti ja juoda hieman viiniä sekä calvadosta. Rentouttavaa. 

 

 

 

 

 

 

 

  

Käveltiin myös iltaisella täpötäydellä Bourbon Streetillä ja ihmeteltiin ihmisten Mardi Grasin jälkeistä menoa, sillä vaikka pääpäivä oli ollut tasan viikkoa aiemmin, eli 4.3., niin ihmisillä oli vauhti päällä. Onhan se ymmärrettävää koska jälleen kun oli tiistai, niin kyllähän rasvatiistain jälkeisiä fiiliksiä voi vielä viikon jäljessä juhlia ;)

 

New Orleansin jälkeen matka jatkui rennokkaasti kohti Kennedy Space Centeriä, mitä ennen pysähdyttiin muun muassa Mobileen herkuttelemaan The Brick Pit:iin sekä jäätin yöksi Tallahasseeseen sekä Tampaan. 

The Brick Pit.

 

Orlandon viereiseen Titusvilleen päästyämme oli alkuperäisenä suunnitelmana olla kaupungissa kaksi päivää ja kaksi yötä, joista toisena päivänä käytäisiin ihmettelemässä itse avaruuskeskusta ja toisena yönä pitäisi katsoa avaruusraketin laukaisu. Harmiksemme laukaisu siirrettiin meidän tulopäivänä(!) kuun loppuun säiden takia. Hittolainen! Laukaisun näkeminen olisi ollut hieno päätös avaruusasemakierrokselle mutta minkäs säiden valtiaalle voit. No, suunnitelma muuttui yhdeksi yöksi ja yhdeksi päiväksi silläkin perusteella, että Titusvillessä oli vanhojen lentokoneiden ilmashow sekä moottoripyöräviikot. Eikä kahta ilman kolmatta, niin bonuksena Floridassa oli vielä koulujen spring break, joten jokainen asuinmuoto oli aivan täynnä ja älyttömissä hinnoissa. Esimerkkinä normaali USD 45 motellihuone maksoikin nyt USD 145.

Itse avaruuskeskus olikin aivan mieletöntä huumaa. Rakettia raketin perään sekä erinäistä historiaa aina aikojen ensimmäisistä 1600 -luvun rakettimalleista tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Otettiin vielä lisäksi Close-Up Tour laukaisualustoille, jossa päästiin ihmettelemään läheltä 39A sekä 39B alustat. Kyseiseltä A-alustalta ammuttiin muun muassa kaikki Apollo lennot. Oli sykähdyttävää seistä ja ihmetellä polttoaineen muodostamia jäännöksiä samalla kun kuvitteli eteensä Saturn V -raketin jyrisemässä kohti korkeuksia. Alustoja aiotaan käyttää/hyödyntää tulevaisuuden laukaisuissa ja niitä ollaankin jo niihin uudistamassa (katso wikipedian SLS).

Nähtiin tourilla myös alligaattoreitakin sekä pysähdyttiin Apollo-Saturn V -keskukseen katsastamaan tämän reissun toinen Saturn V -kuuraketti. Yksi nähtiin jo Houstonin keskuksessa. Tourin jälkeen oli vuorossa Atlantis, avaruussukkula, mikä on sijoitettu yhteen alueen halleista. Ja kyllä hitto Amerikkalaiset show:n osaa tehdä. Ennen sukkulaa katsotaan sukkulasta kertovaa videota ja kaikkien audiovisuaalisten päräytysten jälkeen edestä yhtäkkiä nouseekin seinä ja siinä lepäilee itse sukkula. Komea laite kaiken kaikkiaan. Atlantiksen jälkeen olikin vuorossa astronautin luento. Sam Durrance kertoi omista STS-35 ja STS-67 lentojen kokemuksistaan sekä siitä kun hän oli rakentamassa Hopkins Ultravioletti teleskooppia (HUT) ja sen viemisestä avaruuteen. Hän myös kuvaili, tai ainakin yritti kuvailla, sitä sykähdyttävää näkyä minkä maapallo luo avaruudesta käsin. Olikin liikuttavaa katseltavaa kun 71 -vuotias oli vieläkin niin innoissaan ja liikuttunut siitä mitä näki 24 vuoden takaisella lennollaan. Luento päättyi yhteiskuviin ja kättelyihin. Mukava herrasmies kaiken kaikkiaan. 

 

 

 

 

 

Vehicle Assembly Building (VAB).

39A.

39A ja fani.

39A.

Saturn V -raketti.

Kuuauto.

Apollo 14 -moduuli.

 

Atlantis, avaruussukkula.

 

Sam Durrance.

 

 

 

Itse keskuksessa on kuitenkin niin paljon nähtävää, että meiltä jäi muun muassa kaksi IMAX esitystä kokonaan näkemättä. Hubblesta sekä avaruusasemasta kertova 3D elokuva jäi nyt toiseen kertaan mutta se ei sinänsä harmittanut, sillä kaikki digitaalisessa muodossa oleva aineisto on, periaatteessa, mahdollista nähdä myös muualla/kotona. Mutta itse astronauttia tai jotain muuta fyysistä ei, tai ainakin pienemmällä todennäköisyydellä, tule näkemään. Kennedy Space Centerin jälkeen käytiin vielä pikaisesti katsastamassa Astronaut Hall of Fame, mikä sisältyi lipun hintaan ja oli vajaan kymmenen kilometrin päässä itse keskuksesta. Tämän jälkeen olikin aika hypätä auton rattiin ja ottaa suunta kohti Jacksonville, Floridaa, mikä pohjoispuolelle jäimme kahdeksi yöksi erääseen motelliin. Toinen päivä menikin mulla puhtaasti blogia kirjoittaessa sekä Pinjan shoppailukuskina ollessa. Rentouttavaa siis :)

Tästä lähdetään huomenna Charlestoniin, Etelä-Carolinaan, missä vietämme muutaman yön shoppaillen ja rentoutuen ennen Charlotteen, Pohjois-Carolinaan, siirtymistä, missä taas vietämme viikonlopun Pinjan äidin serkun luona. Mukavaa tiedossa! 

Sieltä onkin maanantaina 24. päivä lento, ja minnekkäs muualle kuin New York City, baby!