4.11. - 16.11.

Sunnuntaina 4.11. joutui jattamaan hyvastit Liman sivistykselle, slummeille ja kaikelle sille mika Perun paakaupungissa edusti heidan nakemystaan korkeasta kulttuurista aina kansallismuseon intiaanien savimaalauksista oljyvaritoihin seka vajaan viiden solen almuerzosta tirisevaan tupla-whopperiin ja oli otettava suunta kohti etelaa.

Ensimmaisena pysahdyspaikkana oli Huacachinan pieni keidaskyla keskella suuren suuria hiekkadyyneja. Syy kohteelle oli puhtaasti mielenkiinto hiekkalautailua aka sandboardingia kohtaan jota en ollut ikina kokeillut. Kevyen 4 tunnin bussihoykytyksen jalkeen paasi hyppaamaan buggyn kyytiin, aurinkolasit silmille ja menoksi. Buggylla dyyneilla painellessa tuli mieleen Jericoacoaran buggyily kaiken sen hiekan keskella. Vajaan 45 minuutin kruisailun jalkeen saavuttiin ekalle laskudyynille. Eikun lauta alle ja makeen.

Paasin pystyssa ehka noin viisi metria ennen kuin hiekka halusi ottaa mut mukavaan syleilyyn muutamien kuperkeikkojen kautta. Se ei miesta lannistanut vaan laudan selkaan uudestaan .. ja uudestaan .. ja uudestaan .. ja uudestaan. Jokainen lasku oli melkein taysin identtinen. Tosin pirun hauskaa se oli. Monen tunnin jalkeen buggyilla paineltiin menemaan viela muutama dyyni ennen illan levahdyspaikkaa joka oli tahtien alla keskella aavikkoa. Buggymiehet pisti nuotion pystyyn ja lihat tulille seka pisco souria kateen. Siina meni porukalla kivasti loppu ilta.

Aamulla avasin silmani nuotion vieresta. Kevyehkon puhdistautumisprojektin jalkeen buggyyn ja takaisin kohti Huacachinaa. Keidaskylassa hyppasin takaisin bussin kyytiin ja suuntasin Nazcaan jonne saavuin siina n. klo 12 aikaan (kellon katsominen auringosta on joskus vaikeaa :))

Mulle oli lento Nazca-linjoille klo 1500, joten paatin ottaa iisisti hostellin/hotellin pihan riippumatoissa silla edellisen illan unet oli jaaneet jostain syysta vahille. Sovitun ajan aikaan mut tultiin hakemaan hotlan respasta ja vietiin kentalle jossa odotti pieni kuusi paikkainen (1+5) pienkone. Kuljettaja kysyi ihmisten oloja ja kertoi, etta lento on aika kuoppaista ja kaarteikasta eli moni voi voida pahoin vaikka mitaan ei olisikaan. Hyva, etta edes ma olin edellisena iltana panostanu kunnolla. Onneksi pilotti kysyi vapaaehtoista istumaan etupenkille hanen viereen jonne syoksyin valittomasti silla ajattelin sen antavan pienta etua mahdollisen pahoinvoinnin yllattaessa. Vyot kiinni, kaikille matkustajille pussit kateen ja kone ilmaan. Ensimmaiset muutamat minuutit tuntui, etta ei han tassa mitaan .. kaikki 35 minuuttia menee heittamalla! Kunnes ensimmaiset turbulenssin vaikuttamat heilahdukset alkoivat. Samalla kun kylma hiki marinoitui iholla niin mieleeni nousi eras Pariisin paluulennoista ja se, etta minka takia olin itselleni luvannut ettei ikina lentoa edellisena iltana nautita mitaan kuplivaa/ei kuplivaa. Kivan pienen lisan teki auringon paiste joka lisasi ruumiin tapaa saataa lampoa.

Ensimmaisen kuvion kohdalla: katse horisontissa, kone 85 asteen kulmassa oikealle, kamera hikisessa ja tarisevassa kadessa. Nopealla 50 millisekunnin liikesarjalla katse oikealle, kamera kohtikuviota, ei sen suurempaa zoomia (nyt on luotto 10 megapikselin jalkizoomiin), nopea kuva ja paluu alkuperaiseen asentoon. Talla samalla toimintaprosessilla tuli napsittua jokainen kuva jokaisella kuviolla. Ja nain jalkeen pain voi todeta, etta hyvia kuvia tulikin :) Oikeesti (alla muutamasta kuva).

Mukavan 35 minuutin lennon jalkeen paita oli kauttaaltaan marka ja ainoastaan yksi tytto takimmaisella penkkirivilla oli joutunut kayttamaan omaa matkapussiaan. Suunta lahimpaan kioskiin, vesi- ja cola zero -pullot kainaloon ja lepaamaan. Loppupaiva menikin mukavasti ja aamulla olisi tarkoitus suunnata kohti Puerto Incaa joka oli Inkojen satamakaupunki Cuscon ollessa paakaupunki.

Puerto Inca oli .. en oikein tieda kun en tiennyt mita odottaa. Bussilla sinne paastyani ei siella ollut juuri mitaan. Siella ihmettelin rannalla istuen kaunista poukamaa sangriaa juoden ja musiikkia kuunnellen. Poukaman molemmilla puolilla oli pienet rauniot mutta ei niissa mitaan sen ihmeellisempaa ollut. Yo siella tuli kuitenkin vietettya ja aamulla bussilla kohti vuoristoa, korkeuksia ja Arequipaa josta torstaina pitaisi lahtea kaymaan Colca kanjonilla. Colca kanjoni on yksi maailman syvimmista kanjoneista ja siella on mahdollista nahda kondoreita. Arequipassa tuli kaytya katsomassa muumioitunutta Juanitaa, jaaprinsessaa, joka loydettiin Ampata vuorelta. Juanita uhrattiin vuorella jumalille yli 500 vuotta sitten.

Yo ennen Colca kanjonille (kuvissa ylla) lahtoa tuli nukuttua teltassa?! (joo se on halpaa) ja tottakai jaadyin yolla. Siina sitten aamulla oudoissa oloissa puoli kipeena bussin kyytiin ja neljan tunnin hoykytyksen jalkeen saavuin Chivayn kylaan joka on Colca alueen paakyla (ylemmissa alakuvissa kuva Chivayn torielamasta ja mummosta joka teki villasta lankaa). Siella tuli nahtya myos uusi variaatio aidan paalliselle piikitysjarjestelmalle, nimittain saviaitojen paalle oli kasvatettu kaktuksia. Luulin jo, etta koyhan miehen tapa on laittaa lasinsiruja aidalle mutta toi taitaa vieda voiton. Puolentoista paivan aikana tuli kaytya kanjonin eri kohdilla vain ihmettelemassa maisemaa jossa samalla naki hyvin inkojen aikaista maataloustekniikkaa ja kanavointia. Tuli myos kaytya "Cruz del Condor":ssa jossa tuli nahtya kondoreita. Kondorit nousevat aamupaivalla lampimien ilmavirtauksien avulla korkeuksiin, liitelevat tyynenmeren rannalle syomaan merileijonien ja muiden elaimien ruumiita ja sitten ne liihottelevat takaisin. Nain ne tekevat kuulemma joka paiva. Perjantaina takaisin pain bussitellessa bussi pysahtyi jossain korkeuksissa missa oli paaaaljon erilaisia pienia kivirakennelmia. Ne olivat uhrilahjoja jumalille "offerings to Gods" ja bussin matkustajat menivat tekemaan niita, joten niin minakin (alakuvissa ala vasemmalla Antti ja Antin oma "offering").

Arequipaan (kuvissa ylla oikealla alhaalla) takaisin paastyani hetkellisen illan kaupungissa kummastelun jalkeen suunta hotlaan, kuumemittari kainaloon ja petiin. Mittari naytti 37.6. No mikas siina. Meni tunti pari telkkaria katsellessa ja mittari naytti 38.4. Eli hyvaan suuntaan menossa. Aamulla on tarkoitus lahtea bussilla Cuscoon jossa pitaisi olla 1500 aikoihin. Bussimatka meninikin levatessa ja kun paasin Cuscoon niin painuin suoraan petiin. Sunnuntai ja maanantai meni taysin levatessa. Sunnuntaina piti alunperin paivittaa blogia mutta ei vaan kyennyt kun paa oli kuuma kuin kiviuuni. Kuume oli jo maanantaina havinnyt ja tiistaina uskalsin lahtea ihmettelemaan kaupunkia. Netista selvisi myos, etta olin ehka sairastunut vuoristotautiin ja sen lisaksi flunssaan, joten nyt pitaa olla tarkkana.

Keskiviikkona aamulla hyppasin junaan ja kohti Aguas Caliantesia (ylakuvassa junataksi Aguas Caliantesissa), josta torstaiaamuna pitaisi bussilla lahtea kohti Machu Picchua! Jouduin tyytymaan junamatkaan silla Inka trail on pitkalle varattu (hallitus myontaa Inka trailille 500 lupaa / paiva joista noin 200 lupaa on turisteille ja loput noin 300 lupaa paikallisille kantajille ja muille avustajille) eika Lares trek (Lares trekille ei tarvi lupaa mutta se ei paaty Machu Picchulle. Lares trekilla tulee nahtya paremmin paikallista elamaa jonka takia joidenkin mielesta Lares trek on parempi. Lisaksi Lares trekilla on huomattavasti vahemman turisteja. Kumpikin noista trekeista on ns. Inka traileja joista "Inka trail" on ominut sen nimen itselleen tai nain kerrottiin) kiinnostanut kipeyden takia, eika sen takia harmittanut sekaan ettei Inka trailille paassyt. Inka trail ja Lares trek on osa inkojen massiivista tie- ja tiedonkulunverkostoa. Junamatka alkoi klo 0700 ja kesti noin 4,5 tuntia. Samalla tuli ohitettua Inka trailin lahto paikka ja tuli hieman kateellisena katseltua ihmisia, jotka innokkaan terhakkaina ottivat ensimmaisia askeliaan. Varmasti hieno kokemus mutta valitettavasti se jai mulla seuraavaan kertaan. Aguas Caliantesiin saavuin vahan ennen puoltapaivaa ja pikaisen suihkun ja paivaunien jalkeen lahdin ihmettelemaan tata vuorien ja sademetsan keskella olevaa kylaa. "Aguas Caliantes" tarkoittaa kuumaa lahdetta ja jos olisin ottanut uikkarit mukaani niin nyt voisin menna pienta maksua vastaan pulikoimaan lahteisiin. Mieli teki mutta valtan kaikkia asioita jotka voisi kipeyttaa. Tahtoo akkia lampimaan ja meren rannalle!



Torstaina oli Machu Picchun ("old mountain" ja kuvissa ylla seka alimmaisista kuvista ylimmaiset. Tossa vasemmassa ylakuvassa ei nay Waynapicchua silla siina on justiinsa pilvi edessa) vuoro ja on se kylla hieno paikka!! Muutaman tunnin raunioissa kiertelyn ja Inkojen arkkitehtuurisen osaamisen ihmettelyn jalkeen kiipesin Waynapicchulle (Waynapicchu tarkoittaa "nuorta vuorta" ja se on se iso vuori joka on kaikissa postikorteissa) joka oli tyon ja tuskan takana. Mutta kylla se kannattikin! Nakoala on sanoin kuvaamaton! Joutu ihmettelemaan vaan, etta minka takia Inkat teki rappusistaan niin pirun kapeita ja jyrkkia! Hulluutta valilla se kiipeaminen ja varsinkin se alas tuleminen. (alakuvissa alimmaisella rivilla Machu Picchu Waynapicchulta kuvattuna ja Antti istumassa Waynpicchun reunalla osoittamassa Machulle.)