Quito, white water rafting, Cotopaxi and Mitad del Mundo

Keskiviikkona oli vuorossa koskenlaskua Toachi ja Blanco nimisilla joilla, jotka olivat noin kolmen tunnin ajomatkan paassa 500 metrin korkeudessa. Joet olivat tasoa 3 asteikolla 1-5, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti nain aloittelijalle. Mutta sita ennen paiva alkoi kivasti. Heratyskello heratti klo 0600, tai siis ainakin meidan mielesta, ja otimme suihkujen jalkeen suunnan kohti sovittua kohtaamispaikkaa klo 0630. Todellisuudessa klo oli 0530 silla heratyskello oli vaarassa ajassa. Mahtavuutta! Matkalla noutopaikkaan muutama nuori huuteli kummalisuuksia peraan joka nostatti tunnelmaa. Tasta johtuen emme uskaltaneet enaa menna tunniksi hostelliin rentoutumaan. Quiton ghetot ovat parhammillaan juuri siina aamu neljan/viiden aikaan. Adrenaliinihakuista extremeurheilua olla ulkona silloin.

Anyway, matkalle paastiin ja reissu oli kaikin puolin onnistunut. Oli mukavaa meloa kumiveneella keskella viidakkoa ja koskia. Paasimme takaisin about klo 1700 ja silloin oli todellakin hyvin marka ja vasynyt olo.

Aurinkoinen torstai paiva meni Quiton vanhaa kaupunkia ihmetellessa ja kansallismuseossa. Takaisin hostellin laheisyyteen paastyamme varasimme lennot maanantaiksi Galapagos saarille. Samalla tein myos virheen mita en kasita kuinka edes paastin sellaisen tapahtumaan. No, ostimme liput paikallisesta matkatoimistosta 350 USD hintaan ja tuntia myohemmin tajusin, etta netistakin ne olisi saanut tilattua! Pikaisen tarkastamisen jalkeen huomasin, etta netista tilaamalla liput olisi saanut 250 USD hintaan. Hetkellinen katkos johtui varmasti korkeuden aiheuttamasta happivajeesta seka eilisen koskenlaskun jalkivasymystiloista. Anyway, liput oli jo kadessa, joten itku ei auta. Saarilla olisi tarkoitus ihmetella luontoa ja sukellella noin kaksi viikkoa. Maksimissaan turisti saa viettaa siella 21 paivaa. Paluulippu on myos useimmissa tapauksissa avoin, joten jos haluaa tulla aikaisemmin pois/viipya pidempaan, niin sekin on mahdollista. Halvin hotelli on 15 USD luokkaa, mutta se varmistuu paikanpaalla.


Perjantaina olikin vuorossa Cotopaxi nimisen tulivuoren (kuvassa ylla) perusleiriin kiipeaminen 4 800 metrin korkeuteen ja sen jalkeen oli vuorossa 35 km pyoraily 3 000 - 4 000 metrin korkeudessa. Ihan pienta ja kevytta urheilua Ecuadorissa siis.



Landroverilla paastiin aina 4 500 metriin ja loput 300 korkeuserometria piti kavella. En muista koska viimeksi olisin ollut niiin rikki mutta paasin kuin paasinkin 4 800 metriin vajaan tunnin jalkeen (oikea kuva ylla). Onneksi olin laittanut 3 paitaa paallekain silla muuten sinne olisi jaatynyt kun vetta/lunta/rakeita/kivia lensi 15 bofoorin tuulessa. Hetken hengahdyksen jalkeen alas Landroverille ja pyoran selkaan. Siita alkoikin uskomattoman mieleton ja kuvan kaunis taival kohti sovittua "maalia". Vuoristotiet/-polut jylhissa maisemissa salpasi, ohuen ilman lisaksi, hengen monesti! Aivan mielotanta maisemaa! 35 km myohemmin oli tuskaisan hikinen mutta mahtavan voittoisa olo (vasemmassa kuvassa ylla noin puolessa valissa matkaa). Paatin valittomasti, etta juhlistaisin tunnetta oluella iltapalan yhteydessa mutta saakeli oluttahan ei saanutkaan kun sunnuntaina on Ecuadorissa vaalit uuden perustuslain takia. Kai paikalliset pelkaa, etta ihmiset riehaantuu vaalien alla liikaa.



Lauantaina otettiin suunta Mitad del Mundoon eli paivantasaajalle tehdylle muistomerkille missa on todellinen nolla piste. Aamulla klo 0900 ylos, ulos ja kohti yhden kilometrin paassa sijaitsevaa bussipysakkia mutta jotenkin eilinen pyoraily oli vienyt voimat ja paatettiin ottaa taksi nahtavyydelle/monumentille. Ensimmaisena oli vierailu vaaralle paivantasaajalle (vasemmassa kuvassa ylla Antti osoittaa Suomeen vaaralla paivantasaajalla). Syy miksi se on vaara paivan tasaaja on se, etta eras ranskalainen aikoinaan oli laskenut sen olevan silla leveyspiirilla missa monumentti nykyaan sijaitsee. Todellisuudessa oikea "Mitad del Mundo" on noin 240 metria monumentista pohjoiseen. Joten hetken monumentin ihmettelun jalkeen otimme suunnan oikeaan 0 -asteelle. Ja sitten se loytyi: Todellinen keskipiste (oikeassa kuvassa ylla Antti oikealla paivantasaajalla). Siella selvisi myos, etta veden pyorimissuunta on eri pohjoisella kuin etelaisella pallonpuoliskolla seka todellisessa 0 -asteella vesi valuu suoraan alas. Nyt tuli sekin nahtya ja todistettua. Kananmuna on myos helpompi saada pysymaan naulan paalla keskipisteessa (tasta on todisteena sertifikaatti). Ihminen myos painaa noin kilon vahemman 0 -asteella. Opimme myos, miten kalloja kutistetaan. On se ihmeellinen paikka se paivantasaaja. Huomenna on lepopaivan vuoro ja ohjelmassa pyykkaysta ja netissa hengailua ennen maanantain Galapagos saarille lahtoa.